USA:n ulkoministeri Mike Pompeon erikoinen lausunto: "Luvassa on rauhanomainen vallansiirto Trumpin toiselle kaudelle"

Donald Trump ei ole ainoa, jonka mielestä jatkokausi on vielä edessä. Myös osa republikaanipoliitikoista on siirtynyt rummuttamaan tätä viestiä.

Muun muassa ulkoministeri Mike Pompeo lupaili aiemmin tiistaina maahan rauhanomaista vallan siirtymistä, mutta ei uudelle presidentille vaan "Trumpin toiseen hallintoon". Ulkoministeri on siis vakuuttunut, että Trump nimitetään virkaan uudelleen tammikuussa.

Pompeolta kysyttiin tiedotustilaisuudessa, voiko Yhdysvallat jatkossa edellyttää muilta mailta vapaita vaaleja. Ulkoministeri kutsui kysymystä "naurettavaksi".

– Tämä ministeriö haluaa syvästi varmistaa, että vaalit kaikkialla maailmassa ovat turvalliset ja turvatut ja vapaat ja reilut, ja viranhaltijani riskeeraavat henkensä varmistaakseen näin tapahtuvan, hän lausui.

Vaalitulokselle on vastustusta myös ruohonjuuritasolla. Mediatietojen mukaan Trumpin tukijat ovat kannustaneet ihmisiä kantelemaan maan telehallintovirastolle FCC:lle medioista, jotka kutsuvat Bidenia tulevaksi presidentiksi.

"Pelkkää teatteria"

Kaikki Yhdysvaltain merkittävät uutismediat pitävät Bidenia viime viikon presidentinvaalien voittajana ja ovat alkaneet viitata tähän englanninkielisellä termillä president-elect, mikä tarkoittaa presidentiksi valittua.

Esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiö BBC huomauttaa, että Yhdysvalloissa uutiskanavat alkavat perinteisesti kutsua vaalivoittajaa tällä termillä sitten, kun kilpaileva ehdokas ei voi enää kiriä eroa kiinni.

Bidenin kampanjaedustajat kommentoivat CNN:lle pitävänsä Trumpin ja republikaanien lausuntoja teatterina.

– Nämä ovat vain meteliä – teatteria, eivät todellisia lakijuttuja, sanoi Bidenin kampanjan korkea-arvoinen neuvonantaja Bob Bauer.

Trumpin kampanja on aloittanut eri osavaltioissa erilaisia oikeusprosesseja vaalituloksen haastamiseen. Osa niistä on jo torpattu. Jotkut republikaanit ovat nousset myös vastustamaan väitteitä.

Lue myös:

    Uusimmat