Keski-iän ylittämisen jälkeen ei ole lainkaan epätyypillistä, että miehet kohtaavat arjessa uudenlaisen vaivan, virtsankarkailun. Syy ongelman taustalla kannattaa selvittää, sillä vaivasta on mahdollista päästä eroon – tai siihen voi saada helpotusta muun muassa miesten virtsankarkailuun tarkoitetuilla suojilla.
Miesten virtsankarkailun taustalla voi olla useampia syitä ja ongelmaan voivat vaikuttaa muun muassa heikentyneet lantionpohjan lihakset, ikä, liikalihavuus tai eturauhaseen liittyvät ongelmat. Ensisijainen keino selvittää kiusallisen vaivan syy on hakeutua yleislääkärin tai urologin vastaanotolle, jotta asiantuntija voi arvioida, voisiko vaivaa hoitaa lääkkeillä tai leikkauksella. Virtsankarkailusta voi päästä eroon myös laihduttamalla, lisäämällä liikuntaa tai vähentämällä kahvin juomista. Miesten virtsankarkailuun tarkoitetut suojat voivat olla vaivasta kärsivän arjessa tärkeä apu.
Diacorin urologi Erkki Rintala toivoo, että miesten virtsankarkailusta puhuttaisiin avoimemmin, sillä pahimmillaan virtsankarkailu voi haitata sosiaalista elämää merkittävästi. Rintala on kohdannut työssään miehiä, jotka eivät uskalla poistua lainkaan kotoaan kiusallisen ongelman vuoksi.
– Kun ikää karttuu ja erilaisia oireita ilmenee, niin kyllä niitä kannattaa hoitaa – aivan niin kuin mitä tahansa muutakin vaivaa. Kun paikat jäykistyvät, ei ole lainkaan epätavallista, että ilmenee virtsankarkailua. Tämä on hyvin ikävä vaiva, johon kannattaa hakea apua yleislääkärin tai urologin vastaanotolta, Rintala kannustaa.
Virtsankarkailun eli inkontinenssin taustalta voi löytyä useita syitä. Tästä johtuen ongelman ilmaannuttua olisi tärkeää selvittää, mistä vaiva johtuu. Yleisimmät inkontinenssityypit ovat pakkoinkontinenssi, ponnistusinkontinenssi ja ylivuotoinkontinenssi.
