Viro joutui Lionel Messin riepoteltavaksi – argentiinalaistähti laukoi Suomen naapurin maaliverkot mutkalle

Viro kohtasi jalkapallon harjoitusmaaottelussa sunnuntaina harvinaisemman vastuksen, kun toiselle puolelle asettui Lionel Messillä tähditetty Argentiina. Lopputulos oli odotetunlainen.

Fifan rankingissa neljäntenä oleva Argentiina murskasi sijalta 110 löytyvän Viron Espanjassa pelatussa ottelussa maalein 5–0 ja Messi laukoi tulevien MM-kisojen yhden mestarisuosikin kaikki maalit. Messistä tuli samalla ensimmäinen yhdessä ottelussa viisi maalia tehnyt argentiinalaispelaaja sitten vuoden 1942.

"Kirpun" suoritukset maajoukkueessa ovat olleet viime aikoina muutenkin priimaa, sillä viisi päivää aikaisemmin Argentiina tyrmäsi hallitsevan Euroopan mestarin Italian 3–0 Messin alustaessa osumista kaksi.

Lionel Messi ruokki Argentiinalle 3–0-voiton Italiasta – Giorgio Chiellinin maajoukkueura päätökseen 4:09
Lionel Messi ruokki Argentiinalle 3–0-voiton Italiasta.

Seitsemän kertaa Ballon d'Or -palkinnon voittanut Messi on nyt neljänneksi eniten miesten maajoukkuemaaleja tehnyt pelaaja 86 osumallaan. Cristiano Ronaldo johtaa tilastoa 117 maalilla.

– Hän on maailman jalkapallon perintö. Sinä päivänä, jolloin hän ei enää pelaa, kaipaamme häntä, Argentiinan valmentaja Lionel Scaloni sanoi.


Lue myös:

    Uusimmat