Joka kausi. Jokaikinen. Sama vanha tarina. Arsenalin kausi on hetkessä ohi, tällä kertaa viiden päivän sisään ulos FA-cupista ja Mestarien liigasta.
"Hello fourth place, my old friend
I've come to fight for you again
And the vision that was planted in my brain
Still remains
Without any silverware"Arsene feat. Simon ja Garfunkel
Viiteentoista viime taistoon neljä voittoa. Valioliigassa vain Leicesterin ja Spursin romahdus voisi nostaa Arsenalin vielä mestaruuteen. Arsenalin itsetekeminen on surullista ja tragikoomista seurattavaa vuosi toisensa jälkeen. Mikään ei muutu, mutta samat asiat toistuvat vuodesta toiseen. Varmasti maailman yksi turhauttavimmista seuroista fanin näkökulmasta.
Ja sitten kuin minkä tahansa viime kausien esimerkkiä lainaten, kun kausi on käytännössä ohi eikä mitään pelattavaa; nähdään mahtavaa yhteispelaamista, upeita hyökkäyksiä ja klassista tikitakaa.
Juuri silloin, kun kaikki on paineet ovat purkautuneet.
Arsenal on viime vuosilta parhaimpia esimerkkejä siitä, miten pää ei kestä paineita. Jos ja kun Wengerin ikuinen immuniteetti jatkuu vielä ensi kaudellakin, ensisijainen hankinta on mentaalipuolen valmentaja pelaajille. Eikä taida yksi riittää. Wenger tarvitsee myös sellaisen.