Virkarikoksesta syytetty valtakunnansyyttäjä Nissinen: Viheliäinen päivä

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen virkarikossyytteiden käsittely alkoi 0:27

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen virkarikossyytteen käsittely jatkuu korkeimmassa oikeudessa tänään. Istunnossa kuullaan Nissistä ja todistajia.

Saapuessaan oikeuteen Nissinen oli vähäsanainen, mutta kuvaili päivää viheliäiseksi.

– Tämä on kaikin puolin viheliäinen päivä, mutta siitä olen tyytyväinen, että asiassa on viimeinkin päästy tähän vaiheeseen, jossa saan itse kertoa tuomioistuimelle, mitä on tapahtunut, Nissinen sanoi.

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen: En ymmätänyt 3:04

Nissistä syytetään tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyte liittyy johtamiskoulutushankintoihin Nissisen veljen yritykseltä. Hankintoja tehtiin Nissisen aloitteesta tämän toimiessa ensin Itä-Suomen syyttäjänviraston johtajana ja myöhemmin valtakunnansyyttäjänä.

Nissinen on myöntänyt tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen, mutta kieltää tahallisuuden.

Nissiselle ei ole vaadittu potkuja

Syyttäjänä toimivan apulaisoikeuskansleri Kimmo Hakosen mukaan Nissisen täytyi ymmärtää esteellisyytensä asiassa.

– Mitä korkeammassa virka-asemassa henkilö on, sitä kovemmat ovat vaatimukset hänen toiminnalleen. Vielä kun on kyse syyttäjästä, pitää henkilön tuntea esteellisyys- ja virkarikosnormit, Hakonen sanoi oikeudessa.

Hakonen on vaatinut Nissiselle vähintään 60:tä päiväsakkoa, mutta ei tämän erottamista.

Nissisen tahallisuuden lisäksi kiistaa on erityisesti rikosten vanhenemisajasta. Nissistä vastaan nostetut syytteet koskevat vuosia 2007–2017.

Nissinen katsoo, että virkarikoksen tavanomainen vanhenemisaika on viisi vuotta ja viimeinen lasku koulutushankinnoista on päivätty huhtikuulle 2015. Näin ollen hän myöntää rikkoneensa lakia huolimattomuuttaan vain vuosina 2012–2015.

Syyttäjän mukaan Nissisen toiminnassa on kyse yhdestä kokonaisuudesta. 

Valtakunnasyyttäjä kiistää tekojen tahallisuuden 2:03

Apulaisoikeuskansleri: Tästä Nissisen virkarikossyytteissä on kyse 1:10

Lue myös:

    Uusimmat