Vireillä erikoinen kansalaisaloite: Walesin lipun lohikäärmeelle vaaditaan penistä

Kansalaisaloitteessa vaaditaan, että Walesin lipussakin koreileva punainen lohikäärme saisi peniksen.

Yli 700 ihmistä on allekirjoittanut kansalaisadressin, jossa Walesin lohikäärmeelle vaaditaan penistä. Ison-Britannian Kuninkaallinen rahapaja lisäsi lohikäärmeelle sukuelimen miljooniin kolikkoihin ja nyt se halutaan kaikkiin muihinkin Walesin lohikäärmeen kuviin, esimerkiksi Walesin lippuun. Kansalaisaloitteesta kertoo muun muassa South Wales Argus.

Walesin alueparlamentin alainen kansalaisaloitekomitea ottaa asian käsiteltäväksi, koska se on saanut allekirjoituksia yli vaaditun 50 kappaleen verran. Aloitteen pitäisi saada yhteensä 10 000 allekirjoitusta, jotta aluehallinto mahdollisesti keskustelisi asiasta virallisesti myöhemmin.

Peniksen puuttuminen kuvastaa kansakunnan heikkoutta

Aloitteen takana on taiteilija Rhŷn Williams. Hän teki nettialoitteen tutkittuaan asiaa tarkemmin ja havaittuaan, että ikivanhoissa piirroksissa lohikäärmeellä olivat sukukalleudet tallella.

Aloitteessa kirjoitetaan peniksen puuttumisen kuvastavan sitä, että olentoa ja näin ollen walesilaisia pidetään heikkoina ja hallittavina.

Katso myös: Onko jokaisella miehellä oikeasti joskus erektio-ongelmia?

Onko jokaisella miehellä oikeasti joskus erektio-ongelmia? 2:33

Lue myös:

    Uusimmat