Vilma Alina haluaa olla esimerkki nuorille naisille miesvaltaisessa musiikkibisneksessä: "Nuorten naisten ajatellaan olevan jotain tuotteita"

Uutta musiikkia julkaissut Vilma Alina avautuu musiikkibisneksen nurjasta puolesta:"Nuorempana jouduin enemmän todistelemaan omaa ammattiaitoani" 5:12
Muusikko Vilma Alina kertoo avoimesti musiikkibisneksestä MTV Uutiset Liven lähetyksessä – katso haastattelu videolta.

Vilma Alina onkin huomannut, että myös alalla tuoreita artisteja kohdellaan eri tavalla kuin muita

27-vuotias  Vilma Alina on menestynyt niin artistina kuin musiikintekijänä. Hänen kaksi levyään ovat olleet menestyksiä, joista molemmat ovat myyneet platinaa. Hänen sanoituksiaan kuullaan myös monien artistien kappaleissa, kuten Kasmirin ja Abreun.

Vilma aloitti soolouransa vuonna 2014. Vuoteen 2016 hän soitti popartisti Robinin bändissä kosketinsoittimia. 

Vilma Alinalta ilmestyi nyt perjantaina uusi single Nuoret Rakastavaiset, jonka tiimoilta hän vieraili MTV Uutiset Liven haastattelussa. Haastattelussa Vilma Alina kertoo siitä, kuinka hän haluaa olla esimerkkinä erityisesti nuorille naisille miesvaltaisella alalla ja kuinka se konkreettisesti siellä näkyy.

Vilma Alina kertoo, että uransa alkuaikoina hän joutui todistelemaan muille enemmän omaa ammattitaitoaan. 

– Tuntuu, että nuorten naisten ajatellaan olevan jotain tuotteita, jotka tulevat jostain koneistosta. Olen joutunut selventämään, että kyllä, olen itse puikoissa, eikä kukaan ohjaile. 

Vilma Alina onkin huomannut, että myös alalla tuoreita artisteja kohdellaan eri tavalla kuin muita. 

Katso koko haastattelu videolta!


Lue myös:

    Uusimmat