Ville Nieminen johdatti Pelicansin seurahistorian toiseksi parhaimpaan runkosarjasijoitukseen – pudotuspeleissä vastassa HIFK: "Ne ovat ihan eri pelejä"

Ville Nieminen: Ei ole vielä ajateltu pleijareita ollenkaan 1:42
Pääkuvan videolla Ville Niemisen haastattelu.

Lahden Pelicans sijoittui runkosarjassa kolmanneksi ja eteni suoraan puolivälieriin SM-liigassa. Siellä vastaan asettuu rakas kilpakumppani Helsingin IFK.

Pelicans pelasi upean runkosarjan ja saavutti seurahistorian toiseksi kovimman sijan. 

Pelicans äityi varsinkin runkosarjan loppupuolella hurjaan liitoon. Vaikka joukkueen pelitapa ei ole maailmaa mullistava, se tukee pelaajien vahvuuksia.

Pudotuspeleissä vastaan asettuu Helsingin IFK. Joukkueet kohtasivat runkosarjan aikana neljä kertaa ja joka kerta lahtelaiset olivat vahvempia. 

– Emme ole miettineet pleijareita ollenkaan, tämän illan jälkeen voi vähän katsella. Ne on ihan eri pelejä. Kaikilla on unelmia ja tavoitteita; tavoitteen ja unelman ero on se, että tavoite on jotain, mitä voi käsin kosketella ja on siinä näköpiirissä, Pelicansin päävalmentaja Ville Nieminen pohti MTV Urheilulle. 

Joukkueet pystyvät lepäämään viikon verran, sillä joukkueiden välinen pudotuspelisarja alkaa ensi viikon torstaina Lahdessa.  

Katso pääkuvan videolta Ville Niemisen ajatuksia siitä, miksi Pelicans pelasi niin vahvan runkosarjan!

Alla olevalla videolla Pelicansin tähtipuolustaja Oliwer Kaski kertoo upean vireensä ja kautensa syitä. 

Oliwer Kaski: Tänä vuonna loksahtivat palaset kohdilleen 1:15

 

Lue myös:

    Uusimmat