Viking Grace viedään korjattavaksi Naantaliin – pohjakosketus teki vaurion potkuriin

Eilen Maarianhaminassa karille ajanut Viking Grace saapui matkustajineen Turkuun – näin maihinnousu sujui 1:06
Viking Grace pääsi Turun satamaan eilen ajettuaan karille Maarianhaminassa.

Viking Linen karille ajanut Viking Grace -matkustajalautta siirtyy tänään korjaustelakalle Naantaliin. Yhtiön tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnströmin mukaan siirto toteutunee aamupäivän aikana.

Boijer-Svahnströmin mukaan onnettomuuden vahingot jäivät pelättyä pienemmiksi. Alukseen tuli vaurioita pääasiassa yhteen potkuriin, eikä pohjaan ja rakenteeseen tullut vaurioita.

Grace ajoi karille tuulisessa säässä lauantaina iltapäivällä Maarianhaminan edustalla. Aluksella oli reilut 330 matkustajaa ja lähes sata miehistön jäsentä. Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut onnettomuudessa.

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) kertoo tekevänsä näillä näkymin päätöksen karilleajon onnettomuustutkinnasta keskiviikkona.

Edellisen kerran Viking Linen alus ajoi karille syyskuussa. Amorella ajoi karille Ahvenanmaan saaristossa, minkä jälkeen sekin siirrettiin korjattavaksi korjaustelakalle Naantaliin. Se palasi liikenteeseen marraskuun alussa.

Otkes tutkii Amorellan onnettomuutta. Viking Linen oman arvion mukaan Amorellan karilleajo johtui todennäköisesti teknisestä viasta. Yhtiön meriselitys asiasta valmistuu tammikuussa.

Lue myös:

    Uusimmat