Viisi vai sata? Kiistelyä uhrien määrästä Syyrian iskussa: "Saattoi olla pahin venäläisiin kohdistunut isku vuosiin"

Kiistely puolitoista viikkoa sitten Syyriassa tapahtuneen tuhoisan sotilasiskun uhreista on kestänyt jo päiviä. Kiistassa on kyse pääosin siitä, kuinka merkittävillä maajoukoilla Venäjä on mukana Syyrian sodassa.

Jos tiedot uhriluvuista pitävät paikkansa, Venäjällä on Syyriassa maajoukkoja selvästi enemmän kuin on annettu ymmärtää. Tilanne muistuttaa Itä-Ukrainan sotaa, jossa ei Venäjän mukaan ole edelleenkään mukana venäläisiä sotilaita.

Venäläiskone ammuttiin alas Syyriassa – kone kuvattiin pirstaleina maassa 0:41

Uutistoimisto Reutersin mukaan noin 300 ihmistä on joko kuollut tai loukkaantunut iskussa, joka on kohdistunut mitä ilmeisimmin venäläisiin Syyriassa oleviin palkkasotilaisiin. Reuters perustaa tietonsa kolmeen asiasta tietävään lähteeseen. Tänään uutistoimisto kertoi yksityiskohtaisesti tiedoistaan.

Lääkäriltä yksityiskohtaisia tietoja

Reutersin mukaan venäläinen sotilaslääkäri on sanonut, että noin sata ihmistä on kuollut iskussa. Toisen lähteen mukaan kuolleita olisi 80.

Isku tapahtui keskiviikkona 7. helmikuuta, kun yhdysvaltalaisten liittolaiset kurdit kertoivat amerikkalaisille joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi. Käytännössä venäläiset palkkasotilaat olivat muutaman kilometrin päässä kurdijoukoista. Tämän jälkeen Yhdysvaltain Apache-taisteluhelikopterit iskivät venäläisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

Kyseinen pommitusten kohde sijaitsee syyrialaisen Deir al-Zorin kaupungin lähettyvillä.

Syyriassa kurdit yhdessä yhdysvaltalaisten kanssa ovat olleet niin sanottujen kapinallisten puolella, jotka ovat halunneet kaataa presidentti Bashar al-Assadin hallinnon. Venäjä on puolestaan ollut al-Assadin tukija.

Kun uhriluvuista aluksi kerrottiin, Venäjällä hallinto ilmoitti, että sillä ei ole mitään tietoja mahdollisista uhreista.

Viisi vai sata kuollutta?

Eilen Venäjän ulkoministeriön tiedottaja kuitenkin kertoi, että viisi Venäjän kansalaista on ehkä kuollut Syyriassa Yhdysvaltain johtaman koalition iskussa. Kyseiset kuolleet eivät kuitenkaan ulkoministeriön mukaan olleet Venäjän sotilaita.

Jos uutistoimisto Reutersin kertoma uhriluku on oikea, kyseessä olisi suurin yksittäinen venäläisiin kohdistunut ihmishenkien menetys sitten vuoden 2014 Ukrainan tapahtumien. Tuolloin tiettävästi satakunta venäläistä kuoli taistelussa Ukrainan maaperällä.

Venäjä ei ole vieläkään myöntänyt, että se olisi lähettänyt omia sotilaitaan Ukrainaan eikä ole koskaan myöskään myöntänyt uhrilukua.

Nyt näyttää siltä, että vaikka Venäjä operoi Syyriassa, maassa olevien venäläisten sotilashenkilöiden määrä on aiempaa oletettua selvästi suurempi.

Haavoittuneita useassa sairaalassa

Reutersin mukaan Syyriasta viime päivinä evakuoituja haavoittuneita venäläisiä on viety Venäjällä neljään sotilassairaalaan. Eräässä sotilassairaalassa työskentelevä evakuoituja hoitava sotilaslääkäri on sanonut, että viime lauantaina sairaalassa oli yli 50 Syyriasta tuotua potilasta, joista 30 prosenttia oli vakavasti haavoittuneita.

Lääkäri puhui uutistoimistolle sillä edellytyksellä, että hänen nimeään ei kerrota, sillä hänellä ei ole oikeutta antaa tietoa haavoittuneista. Lääkärin mukaan Syyriasta on tuotu Moskovaan haavoittuneita ainakin kolmella lentokoneella viime perjantain ja lauantain välillä.

Lääkärin antamat tiedot ovat siis räikeässä ristiriidassa niin sanotun virallisen totuuden kanssa.

Edellä mainittu lääkäri kertoi Syyriaan lentäneen kollegan kertoneen, että noin sata Venäjän joukoissa taistelleista on kuollut ja viime viikon loppuun mennessä noin 200 oli haavoittunut. Lääkärin mukaan valtaosa oli venäläisiä palkkasotilaita.

Puolisotilaallisen kasakkajärjestön paikallisjohtaja Jevgeni Shabajev kertoi Reutersille, että hän on vieraillut puolustusministeriön ylläpitämässä Himkin keskussairaalassa Moskovan lähistöllä.

Shabajevin mukaan sairaalassa olleet haavoittuneet kertoivat hänelle, että kahdessa venäläisten palkkasotilaiden taisteluun osallistuneessa joukko-osastossa oli yhteensä 550 miestä. Shabajevin mukaan näistä 550 ihmisestä noin 200 ei loukkaantunut tai kuollut.

– Jos ymmärtää mitään sotilasoperaatioista tai taisteluvammoista, voi ymmärtää, mitä oikein on tapahtunut, Shabajev sanoi Reutersille.

Reuters ei saanut yhteyttä Wagner group -yhtiöön, joka on venäläisten palkkasotilaiden työnantaja. Aiemmin kyseisen yhtiön sotilaille on annettu Venäjän valtion virallisia kunniamerkkejä.

Wagner-yhtiöön sidoksissa oleva lähde on kertonut Reutersille, että taisteluissa kuoli 80 venäläistä palkkasotilasta. Kyseinen lähde on ollut yhteydessä ihmisiin, jotka olivat olleet mukana iskussa. Hänen mukaansa tieto noin kolmesta sadasta haavoittuneesta tai kuolleesta pitänee paikkansa.

Lähteen mukaan monilla haavoittuneista on röntgenillä nähtäviä kranaatinsirpaleita kehon sisällä. Niiden poistaminen on hyvin vaikeaa.

– Ennuste monille haavoittuneista on synkkä, hän sanoi.

Himkin sotilassairaalan lisäksi haavoittuneita hoidetaan kolmannessa Vishnevskin sairaalassa Krasnogorskissa lähellä Moskovaa, Burdenkon sairaalassa lähellä Moskovan keskustaa sekä sotilasakatemian sairaalassa Pietarissa. Tiedot perustuvat useisiin lähteisiin.

Reuters soitti kyseisiin sairaaloihin eilen ja henkilökunta kieltäytyi joko puhumasta mitään tai kielsi, että sairaalassa olisi Syyriasta evakuoituja potilaita.

Operaatio uskottua laajempi

Venäjä aloitti sotilasoperaation Syyriassa syyskuussa 2015. Venäjän mukaan maalla ei ole yksityisiä alihankkijoita (palkkasotilaita) vaan, että Venäjän läsnäolo perustuu ilmavoimiin, laivastotukikohtaan, sotilasneuvonantajiin ja rajoitettuun määrään erikoisjoukkoja.

Reutersin haastattelemien lähteiden mukaan Venäjä käyttää kuitenkin runsaasti palkkasotilaita, koska palkkasotilaiden kuolemia tai haavoittumisia ei tarvitse kertoa venäläisyleisölle toisin kuin omien sotilaiden kanssa joutuisi tekemään.

Palkkasotilaat ovat yleensä entisiä armeijan palkkalistoilla olleita venäläisiä sotilaita. Osalla on myös Ukrainan tai Serbian passi.

Venäjä ja Yhdysvallat, jotka kannattavat Syyrian sodan eri osapuolia, ovat sopineet välttelevänsä toisiaan alueella ja kertovansa olinpaikoistaan. Reutersin haastatteleman asiasta tietävän amerikkalaislähteen mukaan tälläkin kertaa Yhdysvaltain joukot varoittivat iskusta etukäteen venäläisten kanssa sovitun protokollan mukaisesti mutta että amerikkalaisilla ei ole tietoa, varoittiko Venäjän sotilasjohto kyseisiä palkkasotilaita.

Ilmoituksen ja iskun välissä oli 20 minuuttia. Amerikkalaisten mukaan venäläiset olisivat halutessaan voineet lähteä eri suuntaan kuin missä kurdit olivat ja olisivat näin ehkä voineet välttää iskun. Yhden lähteen mukaan kyseessä oli eräänlainen koe siitä, reagoivatko amerikkalaiset venäläisten toimintaan. Ja he reagoivat.

Lue myös:

    Uusimmat