Israel on tehnyt tällä viikolla ilmaiskuja Syyriaan. Israel on sanonut puolustavansa druusiyhteisöä.
Israel ja Syyria ovat suostuneet aselepoon, kertoo Yhdysvaltain Syyrian-edustaja Tom Barrack. Aselepoa tukevat myös alueelliset toimijat, kuten Turkki ja Jordania.
Yhdysvaltain Syyrian-edustajan mukaan sekä Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu että Syyrian väliaikainen presidentti Ahmed al-Sharaa ovat hyväksyneet aselevon.
Barrack kehotti viestipalvelu X:ssä julkaisemassaan viestissä myös druuseja, beduiinieja sekä sunneja laskemaan aseensa.
Israel on tehnyt tällä viikolla ilmaiskuja as-Suwaydan alueelle sekä Syyrian pääkaupunkiin Damaskokseen ja sen lähistölle. Israel on esiintynyt druusien suojelijana Syyriassa, vaikka sen on arveltu pyrkivän ennemminkin edistämään omia tavoitteitaan kylvämällä sekasortoa maassa.
Syyria on kritisoinut Israelia iskuista. Syyrian presidentinkanslia sanoi Israelin toimien vaikeuttavan alueen tilannetta ja johtavan vain lisäkaaokseen.
Niin ikään Yhdysvallat on sanonut vastustaneensa Israelin iskuja Syyriaan. Lisäksi EU ja YK:n pääsihteeri Antonio Guterres ovat tuominneet Israelin iskut.
