MTV seurasi viimeisen Mannerheim-ristin ritarin hautajaisia: Tuomas Gerdt laskettiin hautaan Porilaisten marssin soidessa

Näin Tuomas Gerdtin arkku laskettiin hautaan Porilaisten marssin säestämänä 1:35
Näin Tuomas Gerdtin arkku laskettiin hautaan Porilaisten marssin säestämänä

Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt saateltiin haudan lepoon sotilaallisin kunnianosoituksin. MTV Uutiset Live seurasi suorana hautajaistilaisuutta noin kello 13 lähtien.

98-vuotiaana menehtynyt Mannerheimin-ristin ritari siunataan tänään viimeiselle matkalleen kotikonnuillaan Lappeenrannassa. 

Hautajaiset alkoivat yksityisellä siunaamistilaisuudella Lappeenrannan Lauritsalan kirkossa puoliltapäivin. Koronapandemian vuoksi siunaustilaisuuteen osallistu vain hyvin rajattu määrä vainajan omaisia ja kutsuvieraita. Kirkko ja sen ympäristö eristettiin siunaustilaisuuden ajaksi muulta yleisöltä.

Lappeenrantaan saapuessa, autoilijoita tervehtii valotaulu, jossa kiitettiin Gerdtiä palveluksestaan isänmaan puolesta. Valotaulussa oli lisäksi hänen elinvuotensa ja hänen sotilaskuvansa takana liehuva Suomen lippu. Ainakin Lauritsalan kirkon läheisyydessä on noudatettu sisäministeriön suositusta suruliputuksesta. Matalahenkistä massiivisuutta huokuvan kirkon läheisyydessä olevien talojen pihapiirissä siniristiliput liehuvat heikossa tuulessa puolitangossa.

Sää oli tilaisuuden alkaessa Lauritsalan kirkossa marraskuisen harmaa. Kirkon edustalle oli kerääntynyt toistakymmentä ihmistä kunnioittamaan Gerdtin muistoa. Yksi heistä oli Keijo Laine, joka oli saapunut paikalle varta vasten.

– Mielestäni Mannerheimin ristin ritarit ovat isänmaalle tärkeitä ihmisiä. On hyvä, että yhteiskunta kunnioittaa vanhoja sankareita, hän kertoo STT:lle.

Varsinaiseen hautajaissaattueeseen Laine ei aikonut osallistua, mutta hän suuntaa myöhemmin Lepolan hautausmaalle, jonne Gerdt haudataan. Varusmiehet laskivat Gerdtin hautaan Porilaisten marssin soidessa.

Näin arkku saapui Lauritsalan kirkolle.

Arkku saapui Lappeenrannan Lauritsalan kirkolle – Tuomas Gerdt saatetaan tänään haudan lepoon sotilaallisin kunnianosoituksin 1:03

MTV Uutiset Live seuraa hautajaissaattueen saapumista hautausmaalle, ja paikalla tapahtuvia juhlallisuuksia noin klo 13 lähtien. Hautajaisissa kuullaan presidentti Sauli Niinistön puhe. Tämän lisäksi vainajan muistoa kunnioitetaan sotilaallisesti.

Sotilaallisista järjestelyistä ja kunnianosoituksista vastaa Gerdtin kummijoukko-osasto, Maasotakoulu. Sotilaalliset hautajaiset pitävät sisällään muun muassa kielekkeisen valtiolipun lippuvartion ja kunnialaukaukset haudalla.

Rakuunasoittokunta vastaa tilaisuuden musiikista, ja tilaisuudessa kuullaan muun muassa Veteraanin iltahuuto ja Porilaisten marssi kunnialaukausten tahdittamana.

Tilaisuus päättyy siihen, kun paikallaolijat jättävät viimeiset tervehdyksensä vainajalle.

Viimeisen Mannerheim ristin -ritarin hautajaiset MTV Uutiset Livessä

  • Kello 10 Maasotakoulun komendantti, yliluutnantti Antti-Pekka Kaarna kertoo hautajaisten kulusta
  • Noin kello 13 Hautajaissaattue saapuu Lepolan hautausmaalle ja tilaisuus alkaa
  • Tilaisuuden jälkeen puolustusministeri Antti Kaikkosen haastattelu   

Aikataulut ovat suuntaa-antavia.

Tuomas Gerdt muisteli Siiranmäen torjuntataisteluita. Katso ainutlaatuiselta videolta, kuinka raaka taistelu eteni.

Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt muisteli Siiranmäen torjuntataisteluita – katso, kuinka raaka taistelu eteni 4:43


Lue myös:

    Uusimmat