Viime yönä rikottiin lämpöennätyksiä – ensi yöstä tulossa jopa vielä tukalampi: Lämpötila pysyy korkealla ja ilma äärimmäisen kosteaa

MTV Oy, All rights reserved
Julkaistu 28.07.2018 21:32

Salla Laurila

MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo, että myös tulevasta yöstä on tulossa kuuma ja kostea. Trooppisiin öihin saadaan helpotusta todennäköisesti ensi viikolla.

Pääkaupunkiseudulla on saatu tänään pientä helpotusta helteen tuomaan tukaluuteen voimakkaan tuulen ansiosta. Iltapäivän aikana Helsingissä nähtiin myös pieni myrskypuuska, jonka ukkosrintama toi tullessaan. Yleisesti ilma on kuitenkin edelleen hyvin tukalaa lämpimän ja kostean sään vuoksi.

Etelässä kuluvan kesän yölämpöennätys rikki

Ilmatieteen laitos kertoo, että viime yö oli lämpimin maa-asema oli Porissa, jossa yöllä lämpötilaksi mitattiin 21,9 astetta. Pääkaupunkiseudulla viime yö oli kuluvan kesän trooppisin. Lämpimintä oli Kaisaniemessä, jossa mitattiin 21,8 astetta.

Liisa Rintaniemi arvelee, että ennätykset saattavat mennä uusiksi tulevana yönä.

– Kyllä se on mahdollista. Ensi yöstä on tulossa trooppinen, sillä ilmankosteus on jopa yli 90 prosenttia ja lämpötilojen ennustetaan pysyvän etelässä yli 20 asteessa. Tulossa on tukala yö.

Ukkonen jää Ruotsiin

Rintaniemen mukaan ilman trooppisuuteen vaikuttaa Suomen länsipuolella oleva ukkosrintama ja etelästä saapuva kuuma ilma.

Huomenna voi esiintyä yksittäisiä ukkoskuuroja ainakin länsirannikolla, mutta Ruotsin puolella olevasta ukkosrintamasta ei riitä Suomeen helteiden helpottajaksi.

– Usein ajattelee, että tällaiset säät tarkoittavat, että tulossa on ukkosta, mutta tällä kertaa ukkonen jää länteen.

Meteorologi kuitenkin arvioi, että harvinaisen kuumiin öihin saadaan pian helpotus.

– Ennusteiden mukaan trooppisten öiden pitäisi loppua ensi viikon puolella. Silloin päivällä voi olla erittäin kuumaa, mutta lämpötila laskee yöksi noin 15 asteeseen. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa