Kesä ei ole vielä ohi: Viime yö oli poikkeuksellisen lämmin – helleraja voi paukkua tänäänkin

Viime yö oli poikkeuksellisen lämmin etenkin eteläisessä Suomessa. Helsingissä yön lukemat olivat kylmimmillään noin 17-18 astetta, kun kuun puolenvälin keskiarvo on vain hieman yli kymmenen astetta.

Lämmin yö oli seurausta Suomen ylle kaakosta virranneesta lämpimästä ilmamassasta, joka nostaa lämpötiloja tällä hetkellä etenkin Itä-Suomessa. Lämpimintä tänään on ollut Mikkelissä, missä elohopea on kivunnut jopa 24,5 asteeseen.

– Ei ole mahdotonta, että helleraja paukkuisi vielä tämän päivän aikana, Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne kertoo.

Viime yönä Helsingissä mitatut yölämpötilat kielivät siitä, että kesä ei ole ohi aivan vielä. Kesän loppumisesta voidaan puhua vasta, kun vuorokauden keskilämpötila laskee alle kymmenen asteen.

Lämpimiä ilmoja ei kannata Rinteen mukaan kuitenkaan enää juurikaan odotella.

– Ei tässä ole enää yhtä lämpimiä ilmoja näkyvissä kuin viime viikonloppuna.

Sateita taas luvassa

Vaikka tänään on vielä paikoin lämmintä, loppuviikko näyttää jo paljon koleammalta.

– Lämpimän ilmamassan molemmin puolin liikkuu sateita. Esimerkiksi Helsingin tämän päivän sateet liittyvät kylmään rintamaan, joka reunustaa lämmintä ilmamassaa. Pohjoinen reuna liittyy tällä hetkellä Etelä-Lapin yli. Sateiden väliin jäävä lämpimän ilmamassan alue on häviämässä tämän päivän aikana itärajan tuolle puolelle.

Loppuviikolla sateet lisääntyvät.

– Torstaina Suomen ylle saapuu uusia sateita ja viikonlopuksi on tulossa tämän hetken ennusteiden mukaan vieläkin suurempi ja massiivisempi sadealue. Silloin Lappiin virtaa viileämpää ilmaa ja päivälämpötilat voivat jäädä sateissa alle kymmenen asteen

Lue myös:

    Uusimmat