Viikonloppuna puhaltaa föhntuuli – lämpötila voi nousta lännessä jopa 10 asteeseen

Viikonloppuna saadaan nauttia monin paikoin keväisistä lämpötiloista. Ensi viikolla sää viilenee taas uudestaan ainakin väliaikaiseasti.

Sää on ollut viime päivinä keväisen vaihteleva, ja sellaisena se myös jatkuu. Viikonlopuksi on kuitenkin tarjolla auringonpaistetta ja paikoin jopa 10 asteen lämpötiloja.

MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että öisin lämpötila painuu vielä pakkaselle. Pohjoisessa pakkasta voi olla heikkotuulilla laaksoalueilla yli 10 astetta. Etelässä pakkasta on enimmillään 5 astetta.

– Yöt ovat selkeitä ja kylmiä ja aamut liukkaita, mutta päivisin tullaan taas plussalle.

Huominen perjantai on Mäntykankaan mukaan vähän torstaita viileämpi päivä.

– Etelässä ja lännessä on plussaa, mutta maksimilukemat jäävät alle 5 asteeseen. Idässä ja pohjoisessa lämpötilat vaihtelevat nollan molemmin puolin. Aurinkoa riittää kuitenkin kautta maan.

Keski- ja Etelä-Suomen yli liikkuu perjantain ja lauantain välisenä yönä hajanainen lumisadealue kohti kaakkoa.

– Se voi antaa vähän lunta maahan, mutta lauantain aikana kaikki kyllä sulaa pois. Länsirannikolla päästään silloin jo yli 5 asteeseen auringonpaisteessa.

Sunnuntaina lämpötilat nousevat selvästi. Lämpimintä on Mäntykankaan mukaan Vaasa–Turku-akselilla.

– Näyttää siltä, että meillä puhaltaa silloin ihan kunnon föhntuuli. Se on vielä kysymysmerkki, kuinka korkeiksi se jaksaa lämpötilat nostattaa. Jos aurinko ehtii paistaa tarpeeksi, esimerkiksi Tornionjokilaaksossa ja laajalti maan länsipuoliskolla lämpötila voi kohota lähelle 10 astetta, Vaasa–Turku -akselilla 10 asteen raja voi ylittyä.

Sunnuntain jälkeen lämpötila jäähtyy jälleen selvästi.

– Talvista ilmaa leviää ensi viikon alkupuolella koko Pohjois- ja Itä-Eurooppaan, kun tänne saapuu oikein kunnon arktinen purkaus Jäämereltä. Se tietää vähän takapakkia kevään etenemiselle. Varsinkin yöt ovat kylmiä pakkasöitä. Päivisinkin päästään etelässä plussan puolelle enää nipin napin. Positiivista on se, että kylmempi ajanjakso näyttää jäävän aika lyhyeksi. Voi siis olla, että sen jälkeen ilma taas lauhtuu.

Lue myös:

    Uusimmat