Viihdetaiteilija Sajakorpi: Tämä oli suurin show koskaan Suomessa?

Suomalaisen estradiviihteen tulevaisuus 25:25

Studio55.fi -lähetyksessä vieraana olleen Ismo Sajakorven mukaan nykyään ei ole mahdollista tehdä yhtä suuria viihdetuotantoja kuin ennen.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Ismo Sajakorpi on yksi laulu- ja viihdekvartetti Kivikasvojen alkuperäisistä jäsenistä. 1960-luvun lopussa Kivikasvot sai oman tv-ohjelman Mainostelevisioon.

– Joku on sanonut, että se oli suurin (show) mitä on koskaan tehty. Ja siihen aikaan kuulemma ei enää koskaan voi palata Suomessa. Rahaa ei ole sellaiseen, Sajakorpi sanoo.

Sajakorven mukaan Kivikasvot oli massiivinen viihdetuotanto valtavine lavastuksineen, tanssiryhmineen ja isoine orkestereineen. Nykyään viihdettä tehdään pienemmällä budjetilla.

– Kyllä se on ihan selvä juttu, että kun on monta kanavaa, se sama mainosraha menee useampaan lähteeseen. Se tarkoittaa, että per ohjelma on vähemmän rahaa käytettävissä. Nyt tehdään edullisesti, nopeasti ja keveästi, Sajakorpi sanoo.

90-luvulla Sajakorpi siirtyi televisiosta teatterin pariin. Viime vuosina hän on toiminut pääosin musiikkiteatterin parissa. Musiikkiteatterilla menee Sajakorven mukaan hyvin Suomessa.

– Musiikkiteatteri on se, joka rahoittaa tällä hetkellä montaa muuta teatterigenreä. Yleisö rakastaa musiikkinäytelmiä, niin kuin komedioitakin, toteaa Sajakorpi.

Vaikka viihteliseemmät musiikkinäytelmät ja komediat ovat yleisön suosikkeja, Sajakorpi uskoo, että niin sanotulla vakavammallakin teatterillakin on tulevaisuudessa edelleenkin paikkansa.

– Pitää olla kokeilevaa teatteria ja yhteiskunnallisesti asennoitunutta teatteria, mutta myös hyvää viihdettä, joka tarkoittaa vakavasti ja hyvin toteutettua musiikkinäytelmää tai esimerkiksi komediaa. 

Tällä hetkellä Tampereen komediateatterissa pyörii Kivikasvojen Made in Finland -show. Showssa palataan Kivikasvojen nuoruuteen, 50- ja 60-luvuille. Sajakorpi arvioi, että shown yleisö koostuu lähinnä yli 40-vuotiasta. Show on vetänyt komediateatterin täyteen yleisöä.

– Se kertoo siitä, että meillä on vielä olemassa se joukko yleisöä, joka piti meistä jo televisiossa. Ja he haluavat nähdä meidät livenä. Meidän ohjelmaa tullaan katsomaan kaukaakin, Sajakorpi sanoo.

Sajakorven mukaan show esitetään näillä näkymin loppukeväästä Turun kaupunginteatterissa ja ensi syksynä mahdollisesti monissa muissa teattereissa.

Kivikasvot täyttää ensi vuonna 50-vuotta. Sajakorpi kertoo, että Kivikasvojen juhlakiertue käynnistyy luultavasti syksyllä 2015.

Mitä Sajakorpi kertoo Kivikasvojen alkuajoista? Katso Sajakorven haastattelu kokonaan!

Lue myös:

    Uusimmat