Vihreä siirtymä kiinnostaa, mutta siitä ei olla valmiita maksamaan – "Karulla tavalla opittu"
Helsinkiin kaavaillaan pienydinvoimalaa lämmöntuotantoon – ”2030 aiotaan saada koneet käyntiin”, kertoo Helenin toimitusjohtaja Olli Sirkka.
Helenin toimitusjohtaja Olli Sirkka väläyttää tiistaiaamun Huomenta Suomessa ydinvoimaohjelmasta, jonka ajatuksena on rakentaa Helsinkiin pienydinvoimaloita. Pienydinvoimaloiden tarkoituksena olisi tuottaa ennen kaikkea lämpöä, mutta voimala pystyisi myös sähköntuotantoon. Voimalat olisi tarkoitus sijoittaa kaukolämpöverkkojen varrelle.
– Tavoite on, että siitä saadaan kustannustehokas ja toimintavarma laitos, hän summaa.
Turvallinen myös kaupunkiympäristössä
Sirkka kertoo pienydinvoimaloissa tapahtuvan saman ydinvoimareaktion, kuin isoissa ydinvoimaloissakin, mutta pienemmässä mittakaavassa.
– Iso ero pienten ja isojen ydinvoimaloiden välillä on, että nämä pienet ovat niin sanottuja ”passiivisia voimaloita", eli ne vaatii aktiivista temppuilua pysyäkseen käynnissä. Se lisää turvallisuutta moninkertaisesti. Mikäli sitä ei aktiivisesti ajeta, se sammuu itsestään, toisin kuin isot voimalat. Sen takia niitä voidaankin tehdä kaupunkiin turvallisesti.
Toimitusjohtajan mukaan lämmöntuotannossa olisi myös tarkoitus luopua kokonaan hiilen polttamisesta.
– Ensi aprillipäivänä suljetaan Salmisaari, joka korvataan pelleteillä ja hakkeen polttamisella. Haluamme luopua polttamisesta kokonaan.
Päästötöntä ja kustannustehokasta
Tavoitteena on, että kaikki tuotettu lämpö olisi täysin päästötöntä, mutta myös kustannustehokasta.
– Karulla tavalla on opittu kriisien aikana se, ettei ihmiset ole valmiita maksamaan vihreästä tai puhtaasta siirtymästä. Se tapahtuu ainoastaan, mikäli se on edullisempaa kuin fossiilinen maailma. Sen takia ydinvoima on erittäin tärkeä osa vihreää siirtymää, jotta saamme kaukolämmön kilpailukykyiseksi, kustannustehokkaaksi sekä puhtaaksi ratkaisuksi. Tavoittelemme, että pienydinvoimalasta tuleva lämpö olisi edullisempaa kuin muu lämpö.
Uusimmat
-
18:07
Lehti: Valtteri Bottas pelaa uhkapeliä F1-tulevaisuudellaan – Mick Schumacher nousi uudestaan mukaan
-
18:01
Harvinainen yhteiskuva Ernest Lawsonista äitinsä kanssa – saapui Oulusta asti katsomaan poikansa työskentelyä
-
18:00
Sebastian Aho astuu hurjan rajapyykin yli NHL:ssä – Leijonien jättiturnaus kutkuttaa: ”Vielä hienompi pelata”
-
17:59
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
17:36
Häkkänen: Israelin YK-tulituksessa merkkejä tahallisuudesta
-
17:22
Tällainen riski alkoholin kotiinkuljetuksessa piilee Alkolle
-
17:19
Frontex: Laittomat rajanylitykset EU:hun vähentyneet lähes puoleen kuluvana vuonna
-
17:02
"Maailman paras pannukakku on tässä!" – nyt leivotaan todellinen klassikko
-
17:02
Katso uskomaton video: Näin Colin Farrell muuntautuu Batmanin viholliseksi Pingviiniksi!
-
16:31
Lähde: Englannin päävalmentajaksi uusi kärkiehdokas – Pep Guardiola karkaamassa
-
16:31
HS: Fortum yritti kaapata vallan Kemijoki-yhtiössä
-
16:30
Suora lähetys: Miksi amerikkalainen yhteiskunta on jakautunut?
-
16:24
Heliövaara ja Patten vakuuttavasti vauhtiin Tukholmassa
-
16:20
Puolustusministeri Häkkänen salaperäisenä Suomen Naton ydinaseharjoituksesta
-
16:18
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
16:17
Uhrien tileiltä vietiin 1,5 miljoonaa euroa – näin rikolliset onnistuivat
-
16:09
Jalapenoviipalesäilykkeitä vedetään takaisin – tuotteesta löydetty lasia
-
16:01
Rallin maailmanmestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla – näin se voi ratketa jo viikonloppuna
-
15:45
MTV:n toimittajat huomasivat kiinnostavan yksityiskohdan Janne Puhakan Instagramissa – "Aivan selkeä muutos"
-
15:28
Poliisi: Puhakan surmaaminen oli Nordmon ajatuksissa ainakin viikon – toi haulikon metsästysmatkalta ja ampui useita laukauksia
-
Lataa lisää