Vieno Kekkonen pähkinänkuoressa
- Syntynyt 6.9.1934 Karttulassa.
- Suomalainen iskelmälaulaja.
- Valmistui näyttelijäksi Teatterikoulusta vuonna 1956, mutta musiikkiura vei mennessään.
- Nousi esille aikana, jolloin käännösiskelmät olivat lyömässä läpi suomalaisessa iskelmäkentässä.
- Tunnetuimpia käännösiskelmälevytyksiä muun muassa Preerian keltainen ruusu, Sateenkaaren tuolla puolen, Kesäyö ja Ensimmäinen rakkaus.
- On esiintynyt 1950-luvun naistähdistä kootussa laulutriossa yhdessä Brita Koivusen ja Pirkko Mannolan kanssa. Kun Koivunen vetäytyi vuonna 2005 aktiiviuralta, hänet korvasi Marjatta Leppänen.
- Esiintyi 1960-luvulla ahkerasti television musiikkiohjelmissa, kuten Suuri sävelparaati (1959) ja Iskelmäkaruselli pyörii (1960).
- Viihdyttänyt yleisöä myös floor show -esiintyjänä ravintoloissa.
Uusimmat
-
06:32
ISW: Todisteiden, järkeilyn ja retoriikan perusteella Venäjä vaurioitti Kahovkan patoa – MTV seuraa sotaa
-
06:32
SM-liigan johdossa on osaamisvaje, sanoo Petteri Sihvonen – näihin miehiin osoittaa syyttävä sormi: "Miten he voisivat ymmärtää ja osata?"
-
06:32
James Mayn tallissa on yksi auto, josta hän ei luopuisi – MTV:n haastattelussa "Kapteeni Hidas"
-
06:29
Tutkija: Kremlin aloittama uusi aikakausi on kylmääkin sotaa vaarallisempi – "Vaikka Ukraina valtaisi alueensa, sota jatkuisi"
-
06:16
Tämän takia Ron DeSantis hyökkää opettajia, vähemmistöjä ja liberaaleja vastaan – "Hänellä on hyvät mahdollisuudet"
-
06:15
Pahamaineisessa kilpailussa tapahtui uusi kuolinonnettomuus
-
05:59
Nainen väitti joutuneensa satunnaisen yllätyshyökkäyksen uhriksi alikulkutunnelissa – toinen selitys paljastui oikeudessa
-
05:50
Yli puolet tekisi laittomista lakoista tuntuvasti kalliimpia järjestäjilleen
-
05:40
Orpo kiri Kataisen kiinni ja hätätilahallitus häämöttää: "Ei tunnu missään"
-
05:33
Anna-Katri on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on käynyt kaikissa maailman maissa: "Itkuhan siinä nousi pintaan"
-
05:19
Ilmastonmuutos uhkaa sekä Saimaan että Itämeren norppia
-
05:14
Venäjällä ainakin 29 on kuollut juotuaan siideriä, jossa uskotaan olleen metanolia
-
22:57
Taidemaalari Françoise Gilot on kuollut 101-vuotiaana – tunnettiin Picasson muusana
-
22:54
Valtaisa veto! Viivi Lehikoinen juoksi upeasti Suomen ennätyksen
-
22:44
Real Madridin jättänyt Karim Benzema allekirjoitti muhkean ökysopimuksen Saudi-Arabiaan – jättibonukset sidottu kiistanalaiseen tavoitteeseen
-
22:34
WP: CIA tiesi Ukrainan armeijan suunnittelevan Nord Stream -putken räjäyttämistä
-
21:46
Rumalla skandaalilla ankarat seuraukset – lajihuipuille lätkäistiin elinikäiset pelikiellot
-
21:14
Muuttavatko tulvat Ukrainan vastahyökkäyksen suunnan? – Jarmo Lindberg: "Katseet kääntyvät Zaporizhzhjasta itään"
-
21:01
Sergey Hilman kertoo nyt, millainen operaatio kallonhionta oli – yllättyi ihmisten kommenteista: "Minulle toivottiin lobotomiaa"
-
20:54
Suomi karkottaa yhdeksän Venäjän suurlähetystössä työskennellyttä vakoojaa – "Historiallinen, suurin massakarkotus"
-
Lataa lisää