Vieläkö muistat Tenavatähtenä julkisuuteen ponnahtaneen Antti LJ Pääkkösen? Näin hän muistelee lapsitähteyttään: "Maailma oli erilainen"

Näin Antti LJ Pääkkönen selvitti MTV:n improvisaatiotestin 1:22
Näin Antti LJ Pääkkönen pärjäsi MTV:n improvisaatiotestissä.

Antti LJ Pääkkösen ura alkoi 11-vuotiaana.

Paavo Pesusieni, Ice Age -elokuvasarjan Sid-laiskiainen, Sing-elokuvien Gunnar-possu ja sadat muut lastenohjelmien äänet. Kaikkia edellämainittuja yhdistää yksi ja sama nimittäjä, näyttelijä-ohjaaja Antti LJ Pääkkönen. 

Vuoden 1992 Tenavatähti-voittajana julkisuuteen ponnahtanut Pääkkönen aloitti uransa 11-vuotiaana Vanha holvikirkko -kappaleella. Julkisuuden valokeilassa hän ei ole viime vuosina paistatellut, mutta esittävien taiteiden kulisseissa hänet tunnetaan muuntautumisen moniosaajana. Tapasimme Pääkkösen, joka muisteli Tenavatähteyttään ja uransa alkuaikoja.

– Oli kevät -92 ja tiesin, että ikäni puolesta oli viimeinen vuosi aikaa osallistua Tenavatähti-kilpailuun, koska seuraavana vuonna olisin ollut liian vanha. Äitini on kanttori ja äitini siskot ovat kanttoreita. Muistaakseni tätini mies oli vitsaillut, että Antti voisi laulaa Tenavatähdessä Holvikirkon, Pääkkönen kertoo MTV Uutisille.

Lapualta kotoisin oleva Pääkkönen ei juuri piitannut urheilusta - sen sijaan musiikki oli hänen lajinsa.

– Lapualla koko ikäni musiikkiopiston rehtorin ja kanttorin ainoana lapsena kasvaneena voidaan todeta, että musiikki oli iso osa elämäämme. Minusta leivottiin jo 3-vuotiaana viulistia. Lapua oli siihen aikaan todella vahva urheilupitäjä ja en itse harrastanut urheilua missään muodossa. Ajattelin, että olisi kivaa osallistua johonkin urheilulajiin jossa pärjäisin, mutta lajini on musiikki. Sitten tuli tieto Tenavatähdestä.

Kilpailusta Pääkkönen kuuli kaveriltaan.

– Lompsin koulusta kotiin ja ilmoitin, että nyt osallistutaan tähän, Pääkkönen muistelee.

Kappalevaihtoehtoja oli kolme: The Beatles - Yesterday, Juice Leskinen - Viidestoista yö ja Sven Lindahlin kirjoittama Vanha holvikirkko. Pääkkönen perheineen ei kuitenkaan saanut valittua vain yhtä ehdokasta koelaulukappaleeksi. Niimpä Pääkkönen äänitti ja lähetti tuotannolle kaikki kolme kappaletta. Valinta jäi siis tuomariston käsiin.

– Sitten tuli kirje, jossa luki, että minut oli valittu laulamaan Vanha holvikirkko. Se oli hyvä juttu. Nykyään ei olisi puhettakaan siitä, että kehottaisin itse 11-vuotiasta laulamaan Viidestoista yö -biisin, sillä sen sanoma on aika synkkä lapsen suuhun. 

Uran alkumetreillä perheen tuki oli Pääkköselle erittäin tärkeää aina vaatteiden valinnasta tekniikkaan ja roudaukseen asti.

– En osannut päättää vaatteitani. Vanhempien taustavaikutus oli todella suuri, ja sen oli pakko olla. En kuulunut niihin lapsiin, jotka tiesivät alusta asti täysin mitä tekevät. Vanhempani olivat fiksuja siinä mielessä, että heillä oli terve pedagoginen ote touhuuni alusta asti.

Pääkkösen mukaan hänen äitinsä oli usein se, joka antoi painavan mielipiteensä siihen, mitä oli fiksua pukea päälle keikalle ja mitä ei.

Isän tuki oli puolestaan keikkailun kannalta äärettömän painavassa roolissa.

– Kun äänenmurrokseni tuli, kävimme isäni kanssa läpi laulutekniikoita. Lisäksi istuimme isäni kanssa tuhansia kilometrejä autossa tien päällä keikkareissuilla. Hän oli keikkakuskini ja teknikkoni. Isä oli se, joka viritti vahvistimet ja painoi musiikit päälle. Kyllä se oli useamman vuoden mittainen oppileiri koko perheellemme.

Pääkkönen ei kuitenkaan usko, että hänen nykyinen uransa olisi vain tenavatähteyden ansiosta. Vaikka ohjelma tarjosi hänelle omanlaisensa ponnahduslaudan, on mies joutunut tekemään runsaasti töitä taitojensa eteen. 

Suosittelisitko lapsitähteyttä nykyaikana? 

– Itselleni Tenavatähti-ohjelma on antanut enemmän kuin se on ottanut. En tiedä, mitä 10-vuotiaan arki on vuonna 2021, koska en ole itse isä. Omassa nuoruudessani ei ollut sosiaalista mediaa, älypuhelimia tai muita nykypäivän haasteita. Sanoisin, että 90-luvulla lapsen maailma on ollut erilainen, ehkä jopa vähemmän pirstaloitunut. Lapsitähteys ei välttämättä ole nykypäivänä yhtä yksiselitteinen ja helposti kontrolloitavissa oleva asia kuin 90-luvulla.

Lue myös:

    Uusimmat