Tenavatähti tangofinaalissa – tältä hän näyttää nyt

Tangomarkkinoiden finaalissa nähdään Tenavatähti-kilpailussa menestynyt laulaja.

Heinäkuussa Seinäjoella kilpaillaan jälleen tangokuninkaallisen kruunusta. Kilpailijoiden joukosta löytyy useita aiemmin julkisuudesta tuttuja henkilöitä, joista yksi on lastenlaulukilpailu Tenavatähdestä tuttu Leif Lindeman.

– Mieletön fiilis, tunteet ovat katossa, Lindeman kertoo Tangomarkkinoiden finaaliin pääsystä.

Vuonna 1991 Satumaa-kappaleella Tenavatähti-kilpailun finaaliin tiensä laulanut Leif muistelee parinkymmenen vuoden takaisia aikoja lämmöllä. Lindeman oli laulukilpailuun osallistuessaan 11-vuotias nuori mies, joka huormasi esiintymisellään erityisesti nuoret tytöt.

– Tenavatähti oli iso ilmiö. Se oli hienoa ja mielenkiintoista aikaa. Sillä on ollut iso merkitys minulle, ja siitä minut muistetaan, laulaja sanoo.

Tangomarkkinoilla kilpaileminen jännittää nyt eri tavalla kuin lapsena Tenavatähdessä.

– Siitä 22 vuotta, kun olen viimeksi kilpaillut. Se on pitkä aika. Nyt kuvio on täysin uusi, ja lapsena sitä reagoi asioihin eri tavalla, Leif toteaa.

Gospel-artistina uraa luonut laulaja haluaisi laulaa tulevaisuudessa enemmän iskelmätyylistä musiikkia.

– Haluan tehdä enemmän viihdemusiikkia, Lindeman kertoo.

(MTV3 – SARIANNE TÄHTIVAARA)

Lue myös:

    Uusimmat