Video: Valtteri Bottas ylistää Emilia Pikkaraista: Ei voisi paremmin asiat olla

F1-tähti Valtteri Bottas ja uimarilupaus Emilia Pikkarainen saapuivat yhdessä Urheilugaalaan tänään tiistaina 12.1.2016. 

Suomalaisen urheilun huippunimet kokoontuvat tänään tiistaina Hartwall Arenalle vuosittaiseen Urheilugaalaan. Paikalle saapuivat myös F1-tähti Valtteri Bottas ja tämän puoliso, uimari Emilia Pikkarainen

– Monella on katse varmaan jo tulevassa kaudessa, mutta tänään vielä muistellaan ja nautitaan viime kauden suorituksista, Bottas kertoo illan tunnelmistaan. 

Bottas on gaalassa ehdolla Vuoden esikuva -palkinnon saajaksi. Hänellä itsellään on ollut myös vahva esikuva urallaan. 

– Suurin esikuvani oli Mika Häkkinen. Hän motivoi minua tosi paljon, se kuinka aito hän oli koko uransa ajan ja on sitä vieläkin, Bottas kertoo. 

Pikkarainen kannustaa rakastaan innokkaasti kohti Vuoden esikuva -palkintoa. 

– Olisi tosi hienoa, jos Valtteri valittaisiin esikuvaksi. Mutta toki odotan myös sykähdyttäviä urheiluhetkiä, Pikkarainen pohdiskelee. 

Suomalaisen urheilun superpari on suhteensa aikana tottunut olemaan pitkiäkin aikoja erossa. Nyt pari on ehtinyt viettää aikaa yhdessä Suomessa. 

– Joulu saatiin olla kivasti yhdessä. Se on ollut kyllä ihan luksusta, Pikkarainen naurahtaa MTV.fin haastattelussa. 

– Aika paljon on kyllä mennyt aikaa treenatessakin. Olemme löhöilleet, syöneet hyvin ja treenanneet, hän kertoo parin yhteisestä ajasta Suomessa. 

Pikkarainen oli valinnut gaalaa varten ylleen tyköistuvan, tumman vihreää kuultavan kotelomekon. Pukuun hän oli yhdistänyt korkeat korot ja yksinkertaisen kirjekuorilaukin.

Gaalaeleganssi oli myös Bottakselle mieluinen. 

– Ei voisi mulla asiat paremmin olla. Ei mitään valittamista, Bottas kehuu MTV.fille. 

Katso jutun yläpuolelta videolta Bottaksen ja Pikkaraisen videohaastattelu!

Lue myös:

    Uusimmat