VIDEO: Tee itse joulukoristeet – lumitähdet
Lumitähtien leikkaaminen on koukuttavaa puuhaa ja niistä saa todella näyttävän näköisiä pienellä vaivalla.
Jos ulkona ei ole vieläkään satanut lunta, saat hiukan talvisempaa tunnelmaa leikkaamalla ikkunaan paperisia lumitähtiä. Ja tähdethän eivät ole ainoastaan joulukoristeita, joten ne saavat olla ikkunassa vaikka koko talven. Katso video kuinka tähdet tehdään.
Tarvitset
Silkkipaperia
Lyijykynän
Sakset
Tee näin
Leikkaa silkkipaperista neliönmuotoinen pala. Taita pala kolmioksi neljä kertaa siten, että alakulma pysyy koko ajan paikoillaan.
Piirrä leikattavat aukot kevyesti lyijykynällä taitettuun silkkipaperiin. Leikkaa aukot silkkipaperiin terävillä saksilla.
Kiinnitä tähdet ikkunaan maidolla. Aloita kiinnittäminen tähden keskeltä. Ota maitoa sormenpäähän ja tiputa siitä pieni pisara liimattavalle alueelle. Etene varovasti tähden reunoille.
Askartelutarvikkeet Sinelli
Uusimmat
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:37
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
20:31
F1:ssä todella kiusallinen tapaus – FIA lopetti nopeasti Toto ja Susie Wolffin tutkinnan
-
20:29
Jennifer pudotti kymmeniä kiloja yhden päätöksen ansiosta
-
20:22
Juhani vangitsee lumihiutaleet tavallisella pokkarilla – katso upeat kuvat!
-
20:21
Insinööriliitto valmis muihinkin painostustoimiin – näin kommentoi puheenjohtaja
-
Lataa lisää