Video: Ranskalainen "Hämähäkkimies" kiipesi 217-metriseen pilvenpiirtäjään ilman turvavarusteita – pidätettiin jälleen julkisen häiriön aiheuttamisesta

Hämähäkkimies kiipeää Manilan GT International Towerin huipulle. 0:45
GT International Towerissa oleskellut filippiiniläinen kuvasi sisäpuolelta, kuinka ranskalainen Alain Roberto kiipesi 217 metriä korkean pilvenpiirtäjän huipulle.

Ranskalainen kiipeilijä Alain Robert pidätettiin Filippiinien pääkaupungissa Manilassa tiistaiaamuna. Robert oli juuri kiivennyt 217 metriä korkean GT International Towerin huipulle. Asiasta kertovat useat mediat, kuten esimerkiksi CNN.

Makatin kaupunginosan poliisipällikkö Rogelio Simon kertoo, että Robert pidätettiin julkisen häiriön aiheuttamisesta. 

– Emme kannusta ihmisiä tekemään samaa, sillä se on turvallisuusriski, Simon sanoo.

Pidätys ei ole Hämähäkkimies-lempinimellä siunatulle Robertille ensimmäinen. Robert on pidätetty viimeisen 20 vuoden aikana kaikkiaan 120 kertaa.

Kiipeilijä ihmetteli pidätystään

Robert kertoo, että hän jäi noin metrin päähän GT-pilvenpiirtäjän huipusta. Robert yritti puolustaa itseään viranomaisille kiipeämisen aikana.

– Sanoin, että kiipeän vain rakennusta pitkin. En yritä tappaa ketään, eikä tämä ole pankkiryöstö, Robert sanoo.

Robert sanoo, että hän haluaa kiipeämisellään saada ihmiset iloisiksi.

– Näin tuhansia ihmisiä pilvenpiirtäjän sisällä. Se piristi heidän päiväänsä. He muistavat sen koko elämänsä, Robert sanoi.

Robert on kiivennyt useiden maailman tunnetuimpien pilvenpiirtäjien huipulle. Hänen kokoelmiinsa kuuluvat muun muassa Dubain 828-metrinen Burj Khalifa, Chicagon Sears Towers ja Kuala Lumpurin Petronas-tornit. Robert on saanut nimiinsä useita ennätyksiä Guinnessin ennätysten kirjassa.

Lue lisää:




Lue myös:

    Uusimmat