Olympiavoittaja Iivo Niskasen hiihtokoulu Kuopion Puijolla houkutteli paikalle sekä aloittelijoita että kokeneita latutaiteilijoita. Niskanen viihtyi koululaistensa kanssa pari tuntia rapsakassa viimassa ja pakkasessa.
Satu Linnaranta oli suksinut tämän talven lumilla jo 900 kilometriä. Siitä huolimatta hän tuli Iivon hiihtokouluun tyytymättömänä itseensä.
– Mulla meinaa jäädä lantio liian taakse työntäessä tasatyöntöä ja wassua. Se on minun suurin tekniikkavirheeni, Linnaranta paljasti MTV uutisille lähtöviivalla.
Kun tämä tuli saman tien yleiseen tietoon, ryhtyi Iivo seuraamaan hiihtäjää sillä silmällä. Linnaranta ehti pyörähtää vain pari rinkiä Puijon stadionilla kun olympiavoittajan silmä antoi jo rauhoittavan lausunnon.
– Ite asiassa hänellä on paras säärikulma näistä kaikista. Lantio on yllättävän edessä, Iivo Niskanen analysoi.
“Matkikaa perässä”
Monien yllätykseksi Niskanen otti Puijolla huostaansa vapaan hiihtäjät, ja antoi pertsan pökkijät suosiolla suksihuoltajansa Mika Venäläisen vastuulle.
– On tullut itsekin opiskeltua viime aikoina enemmän tätä vapaa, mestari perusteli.
Suurin osa koululaisista oli kypsässä keski-iässä. Nuorin oli 11-vuotias. Useimpia Iivo ehti neuvoa lähes kädestä pitäen, ja oppi tuntui myös uppoavan. Ryhmää oli vaikea saada pois hämärtyvältä ladulta.
– Tässä joutuu itsekin asioita oikein miettimään kun toisia neuvoo. Ehkä se matkimalla oppiminen on tässä kuitenkin tehokkainta.
Niskanen näytti vapaan hiihtotavan keskeiset niksit stadionilla ja vei sitten ryhmänsä median kameroilta piiloon Puijon siimekseen. Siellä oli kuulemma opeteltu sitä kuuluisaasuksen liu-utusta erityisesti ylämäkeen. Hapoilla sieltä osa palasikin.
Vintagesta viis
Niskanen on tuttu näky Puijon laduilla ilman hiihtokouluakin. Mestari kun asuu Kuopiossa. Ladulla moni antaa nöyrästi tilaa, kun huomaa kauhistuneena olympiavoittajan lähestyvän jostakin suunnasta. Iivo ei kunnioitusta kaipaa.
– Ei kannata väistellä ja hyppiä ladun sivuun. Minä ehdin paremmin, Iivo neuvoi.
Sirpa Karppi oli huolissaan kun oma suksipari näytti hiihtokoulun joukossa kovin retrolta.
– Mulla on 1990-vuosimallia nämä, että kuulemma joutas tuonne roskakorriin. Tämmöstä vintagemallia, Karppi nauroi makeasti.
Iivo lohdutti, että välineitä ei kannata häpeillä.
– Se on vaan ilo, että on hiihtäjiä tuolla laduilla. Ei pidä miettiä miltä näyttää.
Vain yksi vaihde
Jokaisella hiihtokoululaisella oli omat vahvuudet ja parissa tunnissa useimmilta saatiin hiottua pahimmat virheet.
– Minulla on parannettavaa tasapainossa, enkä pääse tuohon suksen päälle kunnolla, Jaakko Koponen listasi.
– Ehkä se tavallisen kuntohiihtäjän perusongelma on se, että mennään koko ajan vain yhdellä vaihteella. Sitten se hiihto maistuu, kun oppii hyödyntämään eri maastonkohtia ja muuttamaan tekniikkaa niiden mukaan, Niskanen opasti.
Nähtiin ryhmässä myös uusinta uutta, kun Kaisa Kajan juoksi suksillaan ylikulkusillalle ilmiselvästi norjalaisella kläbolla.
– Velipoika on entinen kilpahiihtäjä, hän opetti, Kajan tunnusti ylpeänä.