Video: Jussi69 sinkkukesästään: On tuntunut tosi hyvältä

The 69 Eyes -rumpali on nauttinut sinkkukesästä 1:37

Keväällä Minna Parikasta eronnut The 69 Eyes -rumpali Jussi69 on viettänyt sinkkukesää.

Jussi69 kertoo MTV.fin videohaastattelussa kuulumisiaan niin musiikki- kuin muissakin kuvioissa.

The 69 Eyes julkaisee uuden levyn ensi vuoden puolella.

– En ole ehkä eläessäni soittanut yhtä paljon rumpuja ja ollut studiossa niin paljon kuin tänä vuonna. On ollut niin monia rautoja tulessa, rumpali kertoo MTV.fin videohaastattelussa.

– The 69 Eyesin levystä tehtiin toukokuussa toinen puolikas ja elo-syyskuun vaihteessa äänitän omat osuuteni. Sinkku tulee tämän vuoden puolella ja albumi ensi helmikuussa.

Myös Jussi69:n niin sanottu harrastusbändi The Local Band päätti julkaista ep-levyn.

– Ei ole ollut tylsää! Lisäksi olen ollut kiireinen Bam Margeran bändin kanssa. Työstämme levyä siellä ja täällä kun ehdimme.

Entä onko kenkäsuunnittelija Minna Parikasta keväällä eronnut rumpali viettänyt sinkkukesää?

– Joo, kuuluu ytimekäs vastaus.

– Oon viettänyt sinkkukesää ja on tuntunut tosi hyvältä.

Katso yltä Jussi69:n videohaastattelu otsikon alta kokonaisuudessaan!

Lue myös:

    Uusimmat