Loppiaisena hämeenlinnalainen Simo Naapuri, 57, suuntasi Aulangonjärvelle, jossa hän on "hiihtänyt koko ikänsä". Pakkasta oli Naapurin arvion mukaan 5–6 astetta.
Tälläkin kertaa Simo Naapurin jalkojen alla olivat sukset. Ranta olikin vielä kantava. Tukeva maa kuitenkin katosi monojen alta noin kolmekymmentä metriä rannasta lähdön jälkeen. Naapuri tippui jäihin.
– Aulangonjärvi on syvä ja siinä on lähteitä. Lumi teki tepposet, en ottanut sitä huomioon. Sukset tekevät kantopinnasta aika pitkän, olin edennyt "huijausjäällä" varmaan aika kauan, Naapuri arvelee.
Simo vajosi sukset jalassa höttöjäähän – "Karmea tunne, kun kukaan ei näe eikä kuule": Tuntemattomat pelastivat miehen, mutta sitten alkoivat uudet ongelmat
Kylmän veden varassa Naapuri sai vielä irrotettua toisen suksen. Tilanteen vakavuus valkeni nopeasti. Ympärillä ollut jää ei nimittäin kantanut yhtään, vaan hajosi räpiköidessä alta pois.
"Tämä voi olla tässä"
Naapuri arvelee, että jos olisi ollut suksien sijaan liikkeellä jaloin, niin olisi varmasti nopeammin päässyt kovalle jäälle. Nyt hän oli kuitenkin edennyt jo pitkään heikoilla jäillä.
– Vartin räpiköin omin voimin. Tajusin, että tämä voi olla tässä. Se oli karmea tunne, kun ymmärsin, että kukaan ei näe eikä kuule minua.
– Ajattelin, että jos jostain ei tule apua, niin se on menoa. Sitä on silloin yksin. Aloin jo tehdä sopimusta yläkerran kanssa. Jos pelastat, niin teen mitä käsket. Se on aika nöyryyttävä tunne, kun mikään ei ole enää omissa käsissä.
Rantamökeissä olisi periaatteessa voinut olla auttavia ihmisiä. Kukaan ei kuitenkaan kuullut avunhuutoja.
– Ihmisestä lähtee aika paljon ääntä kun henkeä viedään.
– Sitten alkoivat uudet ongelmat. Jäimme jumiin jään reunaan. Melomalla pääsimme ikään kuin jäänmurtajana eteenpäin, mutta ei siitä tullut mitään. Toinen jalkani alkoi jäätyä, kun mono oli lähtenyt irti. Aloin pitää huolta jalasta, ettei tulisi kuoliota.
Pian pelastuslaitos saapui paikalle. Veneen luo tuli Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella pintasukeltajana työskentelevä Naapurin veljenpoika. Häntä Naapuri ei kuitenkaan tuolloin tunnistanut.
Pelastuslaitoksen henkilökunnan avustuksella Naapuri saatiin kuitenkin ambulanssiin. Naapurin ruumiinlämpö oli jo ehtinyt laskea. Tajuissaan hän kuitenkin yhä oli.
– Minulta otettiin vaatteet pois ja laitettiin lämpöpeiton alle. Hytisin kuin piirretyissä ja änkytin. Sairaalan teho-osastolla olin tiputuksessa pari tuntia ennen kuin ruumiinlämpö nousi normaaliksi.
"Uusi syntymäpäiväni"
Kymmenkunta päivää tapahtuneen jälkeen Simo Naapuri alkaa olla omien sanojensa mukaan "fyysisesti kunnossa". Olipa hän juuri ennen haastattelua käynyt jälleen hiihtämässäkin – "en kuitenkaan jäällä".
– Henkisesti tämä on aikamoinen prosessi. Vähän koomista on se, että kriisipalvelu soitti auttajilleni, mutta ei minulle. Itse soitin tutulle psykiatrisen puolen lääkärille.
Naapurin mukaan kuoleman lähellä käyminen muutti häntä.
– Humorisesti sanoisin, että se päivä on uusi syntymäpäiväni. Olen miettinyt elämää uusiksi. Haluanko olla parisuhteessa? Haluanko tehdä nykyistä työtäni? Olen nyt sairauslomalla jonkin aikaa. Haluan käsitellä pelkotilojani ja tavata ihmisiä.
Naapuri kertoo myös olevansa "suhteellisen nopea ja särmäinen luonne".
– Aiemmin reagoin joskus negatiivisesti tai vänkäämällä. Olen nyt ikäänkuin tietoisempi, mutta myös vapautuneempi sen suhteen. Enää ei tarvitse riidellä.
– Kaiken kaikkiaan ei ole enää pakko puskea, vaan voi downshiftata. Sama pätee työelämäänkin. Eiköhän ne paukut ole jo pääosin työn eteen tehty, Naapuri arvelee.
