Mainos

VIDEO: Esa Saarinen on kiitollinen saamastaan myötätunnosta

Espoon käräjäoikeudessa on alkanut filosofi Esa Saarisen maaliskuista puukotustapauksen käsittely. Murhan yrityksestä on syytettynä 21-vuotias nuorukainen.

Ennen käsittelyn alkua Saarinen sanoi olevansa hämmentynyt. Jo astuminen oikeussaliin on hänelle ensimmäinen kerta.  

– Ajatukseni ovat hämmentyneet. Kokemus on kuitenkin ollut poikkeuksellinen. Tämä nostaa tuoreesti uudelleen mieleen niitä kokemuskerroksia, mitä Dipolin ulkopuolella maaliskuussa osakseni tuli kokea. Samaan aikaan kiitollisuus siitä, että saa olla elossa, Saarinen sanoi ennen istunnon alkamista MTV Uutisille.

Saarinen kertoo saaneensa kokea ”valtavaa myötätuntoa” tutuilta ja tuntemattomiltakin.

– Ihmiset saattavat esimerkiksi ohimenevästä autosta vilkuttaa tai peukuttaa. Tai joku tulee puhumaan semmoisella erityisen kauniilla ja rohkaisevalla, aika ihanalla tavalla. Sellainen myötätunto on ollut hienoa kokea, Saarinen totesi.

Saarisen mukaan syytetyn kohtaaminen on herättänyt hänessä sekavia ajatuksia. Hän kuitenkin korostaa haluavansa elää elämää eteenpäin niin, ettei vihapesäkkeitä pääse syntymään.

– Oleellista on se, että kun joku toimii traagisesti väärällä tavalla, niin hän tekee itselleen suurimman hallan. En koe tekijää kohtaan katkeruutta enkä vihaa, Saarinen sanoi ennen oikeuskäsittelyn alkua. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.