Vessojen jätevedetkin seulotaan – huipputehtävässä toimiva suomalainen avaa dopingtutkinnan salaista puolta: "Interpol-tason kavereita"

Antti Pihlakoski pitää kiinni tiukoista Venäjä-pakotteista: "Posken kääntämisen aika on loppu" 3:45
Kansainvälisen yleisurheiluliiton World Athleticsin hallituksen jäsen Antti Pihlakoski kertoi Tulosruudun Viikon vieraana jyrkän kantansa venäläisurheilijoiden kilpailuista sulkemiseen.

Yleisurheilun kansainvälisen kattojärjestön World Athleticsin hallitukseen valittu Antti Pihlakoski kertoo liiton tekemän antidopingtyön menevän tutkinnassaan syvälle yksittäisiä urheilijoita pidemmälle.

Pihlakoski kertoi Tulosruudun Viikon vieraana WA:n omasta antidopingyksiköstä Athletics Integrity Unitista, joka pyrkii tuomaan taustalta esiin dopingohjelmien todelliset suunnittelijat.

Juuri näihin tekijöihin puuttuminen on avainasemassa järjestelmällisen dopingin kitkemisessä yleisurheilusta.

– Sitä varten meillä on ihan Interpol- ja Europol-tason kavereita, jotka tekevät taustatyötä, Pihlakoski taustoittaa Antero Mertarannan haastattelussa.

– Käytämme myös paljon tilastomatematiikkaa ja esimerkiksi Budapestin MM-kisoissa tutkittiin vessojen jätevesiä ja katsottiin, että löytyykö sieltä kiellettyjä aineita. Se taas olisi auttanut siinä, että olisi lähdetty testaamaan tiukemmin tiettyjä ihmisiä, hän kertoo.

World Athleticsilla on erityisseurannassaan kahdeksan maan musta lista. Näistä esimerkiksi Intia ja Kenia ovat viime aikoina puhuttaneet paljon.

Pihlakosken mukaan esimerkiksi Kenian dopingkehitykseen onnistuttiin puuttumaan, kun vuosittain keskimäärin 44 käryn kehityksestä esitettiin uhkavaatimus. Sen seurauksena Kenian valtio kolminkertaisti antidopingtyöhön käyttämänsä budjetin.

Pihlakoski kertoo Kenian olevan esimerkki maasta, jossa dopinginkäyttö ei ole valtiojohtoista, kuten Venäjällä, vaan yksittäisten yrittelijöiden varassa.

– Kun naapuri lähtee kilpailemaan ja tulee takaisin mustan Mersun kanssa, niin se aiheuttaa vähän kiusausta muissa, Pihlakoski tiivistää Kenian kuvion.

– Sitten siihen tulee poppamies, joka sanoo, että ”tee näin, tämä on hyvä juttu ja hyvää ravintoa sinulle”. Sitten se onkin kiellettyä ainetta.

Videolla ylälaiden videolla Antti Pihlakoski kertoo mielipiteensä Venäjän paluusta kansainväliseen urheiluun. Hän ajaa World Athleticsin hallituksessa kovaa pakotelinjaa Venäjää kohtaan. Alla Pihlakosken Tulosruutu-vierailu kokonaisuudessaan. 

Viikon vieraana Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallituksen jäsen Antti Pihlakoski 6:47
Viikon vieraana Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallituksen jäsen Antti Pihlakoski.

Lue myös:

    Uusimmat