Veronmaksajien Lehtinen vaatii roimaa kevennystä palkansaajien verotukseen: 400 miljoonaa euroa

Sipilä torjuu pelkoja verojen nostosta 2:04

Pääministeri Juha Siplilä vihjaisi tänään Vero2017 -tapahtumassa, että hallitus ei kaavaile verojen nostamista puoliväliriihessä. 

– Tuskin veronkorotuksia on luvassa, totesi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) toimittajien haastattelussa.

– Sellaista tietoa ei ole, että olisi veronkorotuspaineita.

Lupaus ei riitä säilyttämään palkansaajien ostovoimaa ennallaan. Näin siksi, että viime syksyn kilpailukykysopimuksessa ei sovittu vain työajan lisäämisestä, vaan myös palkansaajien työttömyysvakuutusmaksun korotuksesta. Viime vuonna se oli 1,15 prosenttia, nyt 1,60 prosenttia.

– Palkkaverotukseen tarvitaan aika tuntuva kevennys, jotta saadaan kompensoitua kiky-sopimuksen mukaiset sosiaalivakuutusmaksujen korotukset ensi vuonna, sanoo Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen.

Lehtisen kaavailema summa on valtava, sekä budjetissa että ostovoiman kannalta.

– Ehkä noin 400 miljoonaa euroa.

Työmarkkinailmapiiri on kireä jo nyt, puoli vuotta ennen tärkeiden vientialojen, metsä- ja metalliteollisuuden työehtosopimusten umpeutumista. Lehtinen toivoo, että hallitus käyttää tilanteen rauhoittamiseen ne keinot, mitä sillä on.

– Puoliväliriihestä ja budjettiriihestä tarvitaan työmarkkinoille viesti siitä, että palkkaverotukseen tehdään kompensoivia kevennyksiä niin, että nämä sosiaalivakuutusmaksujen korotukset eivät kiristä verotusta.

Hallitus sivustakatsojan roolissa

Aluksi pääministeri Sipilä väistää mahdollisuuden vaikuttaa työmarkkinaosapuolten neuvotteluihin. 

– Olemme sivustakatsojia tässä kierroksessa, ja seuraamme tilannetta tarkasti.

Sitten pääministeri pohtii hallituksen mahdollista roolia.

– Jos tuonne pöytiin jollakin ehdotuksella pyydetään, tietenkin veropolitiikka on se, joka kovasti kiinnostaa. 

Lopuksi Sipilä kuittaa, että paketti on kasassa ennen syksyn liittokähinöitä.

– Kun näitä verolinjauksia tehdään nyt jo kehysriihessä ja ensi vuoden osalta budjettiriihessä, niin ne ovat tiedossa siihen mennessä, kun liittokierrokset alkavat. 

Lue myös:

    Uusimmat