Veneturmasta saatiin tieto vasta seuraavana päivänä – 10 vuoden vankeus uhkaa piittaamattomia

Venäjän viranomaiset: Leirin johto toimi virheellisesti 1:53

Aurinkoista paahdetta, sitten yhtäkkiä yltyvä tuuli ja raivokkaat aallot. Venäjän Karjalassa sää on yllättänyt monet myrskyvaroituksista huolimatta. Äkkinäisesti muuttuvat sääolot johtivat myös tragediaan Säämäjärvellä, kun kesäleirin lapsia kuljettaneet veneet kaatuivat myrskyssä.

47 ihmistä joutui veden varaan. Lauantaina sattuneesta onnettomuudesta saatiin tieto vasta sunnuntaina, kun yksi rantaan ajautuneista lapsista hälytti apua. Sunnuntai-iltaan mennessä kuolonuhrien luku varmistui: 14 hukkunutta, kaikki 12–15-vuotiaita lapsia.

Tapauksesta on aloitettu Venäjällä rikostutkinta, jonka maan tutkiva komitea on ottanut suoraan tarkkailuunsa. Komitean edustaja pitää selvänä, että leirin työntekijät eivät piitanneet enää lapsien pelastamisesta, kun oma henki oli vaarassa. Neljä leirin työntekijää on pidätetty, ja syyllisiä saattaa odottaa jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistus.

13 nuorta hukkui kesäleirillä Venäjällä 1:54

 

Lue myös:

    Uusimmat