Venepakolaisesta tuli menestyskirjailija – lapsena Kim Thúy pakeni kotimaastaan ahtaassa veneessä 200 ihmisen kanssa: "Emme pystyneet liikkumaan, oksensimme toistemme päälle"

Helsingissä paistaa aurinko, ja Kim Thúy katsoo merelle. Kirjailijan nauru on herkässä, mutta ilme vakavoituu, kun puhe kääntyy tämän päivän venepakolaisiin.

– En voi katsoa uutisia. Pelkästään asiasta puhuminen on vaikeaa. Pitkään toivoin, että sanaa venepakolainen käytettäisiin vain meistä.

– Sana syntyi kuvaamaan meitä vietnamilaisia. En olisi uskonut, että elämäni aikana sanaa käytetään kuvaamaan muita ihmisiä.

Sota ja pakolaisuus liittyivät yhteen

Kim Thúy sanoo tietävänsä, kuinka onnekas hän perheensä kanssa on.

– Tänä päivänä me näemme vain pakolaiset, mutta emme syytä, miksi he pakenevat. Nämä kaksi asiaa pidetään erillään toisistaan.

– Meidän vietnamilaisten kohdalla taas sota ja sen seurauksena pakolaisuus oli linkitetty yhteen, minkä vuoksi kansainvälinen yhteisö toivotti meidät tervetulleiksi. Nyt tilanne on täysin eri, koska syy ja seuraus on erotettu keskusteluissa toisistaan.

Kipu katosi kehosta

Muistot omasta pakomatkasta ovat neljänkymmenen vuoden takaa.

– Ne ovat välähdyksiä. Olin 10-vuotias, emmekä saaneet matkan aikana juuri juotavaa tai syötävää. Vene oli kymmenmetrinen ja siinä oli 218 ihmistä. Jotta kaikki mahtuisivat mukaan, veneeseen oli rakennettu toinen kerros.

– Emme istuneet, vaan nojasimme lautaan, joten matka tuntui lihaksissa. Oma kehoni meni pause-tilaan. En tuntenut kipua. Se oli kuin meditaatiota.

– Olimme merisairaita. Emme pystyneet liikkumaan. Oksensimme toistemme päälle.

Neljän päivän jälkeen vene saapui Malesiaan. Pakolaisleirillä tarjottiin ensimmäisenä ateriana sardiineja.

– Minulla oli syntyessäni useita allergioita: kalat, merenelävät, kananmunat, maito. En voinut syödä mitään näistä, mutta neljän päivän venematkan jälkeen kaikki allergiat olivat poissa.

Rakkaus syntyi hetkessä

Thúy perheineen pääsi Kanadaan vietettyään 4 kuukautta pakolaisleirillä. 

Pakolaisleirillä ei ollut sähköä, vettä, saati peilejä. Bussista astuessa tuntui, kuin koko kaupunki olisi heitä vastassa.

– En ole koskaan tuntenut itseäni niin kauniiksi kuin tuolloin. Näin itseni näiden ihmisten silmissä. He katsoivat meitä sellaisella vieraanvaraisuudella ja lämmöllä, että ymmärsin heidän rakastavan meitä. Se oli rakkautta ihmiseltä ihmiselle.

Thuýista tuli ensin ompelija, sitten tulkki, juristi, ravintolan omistaja ja kirjailija.

– Rakastuin heihin ja mitä teet, kun rakastut? Opettelet kielen ja kulttuurin. Haluat olla heidän kanssaan ja haluat olla yhteiskunnassa, joten minusta tuli kanadalainen hetkessä.

– Tämä vaikutti siihen, millainen kansalainen tänä päivänä olen. Rakastan Kanadaa eniten ja uskon sen johtuvan ensihetkestä, Kim Thúy nauraa.