Venäläinen somevaikuttaja jätti aviomiehensä ja vaihtoi nuorempaan – Marina, 35, odottaa nyt poikapuolensa lasta

0:51
Tämä äiti puolestaan sai tietää raskaudestaan vain yhdeksän päivää ennen synnytystä.

Venäläisen somevaikuttajan elämä on kohua toisen perään. Nyt 35-vuotias Marina kertoo odottavansa lasta entiselle poikapuolelleen.

Suosittu venäläinen Instagram-vaikuttaja Marina Balmasheva, 35, on taas kohauttanut paljastuksillaan, kertoo News.com.au. Aiemmin Marinan toimet aiheuttivat huomiota, kun hän ensin erosi aviomiehestään Alexeysta 13 vuoden liiton jälkeen ja alkoi sitten seurustella Alexeyn 20-vuotiaan Vladimir-pojan kanssa ja pari alkoi suunnitella häitä. 

Toukokuussa Marina aiheutti  kuitenkin valtaisan kohun julkaistessaan 13 vuoden takaisen kuvan, jossa Vladimir oli vasta 7-vuotias. Kuva oli peräisin ajalta, kun Marina ja Alexey menivät naimisiin. Toisessa kuvassa Marina poseeraa aikuisen Vladimirin, nykyisen kumppaninsa kanssa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Marinan kerrotaan adoptoineen ex-miehensä viisi lasta, mukaan lukien Vladimirin, silloin, kun pari oli yhdessä. Nuorinta lukuun ottamatta lapset asuvat Marinan ja Vladimirin luona.

Uusi paljastus

Nyt Marina ja Vladimir ovat jälleen edenneet suhteessaan. Pari paljasti Instagramissa, että Marina odottaa entisen poikapuolensa lasta.

Marinan jakamalla videolla ex-äitipuoli antaa Vladimirille positiivisen raskaustestin, jota katsottuaan nuori mies sulkee kumppaninsa tiukkaan halaukseen. Videolla on liki 160 000 katselukertaa. Marinalla on Instagram-seuraajia yhteensä yli 400 000.

– Kyllästynyt piilottelemaan, Marina kirjoitti toisen Instagram-julkaisun ohessa, Siinä hän poseeraa Vladimirin ja raskaustestin kanssa.

Raskaus on vasta alussa, mutta Marina myöntää, että se on syy parin häätoiveille.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähteet: News.com.au, 7News

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja