Venäjältä tiukka vastaus Natolle: Tuo viisi ohjuslaivaansa Itämerelle

Venäjä vahvistamassa laivastoaan Itämerellä 1:59

Venäjä on vahvistamassa merkittävästi omaa Itämeren laivastoaan. Venäjä vastaa Naton lisääntyneeseen läsnäoloon siirtämällä uusia aluksia ja järjestelmiä Itämerelle.

Jo tänään kaksi Bujan-M -luokan ohjuskorvettia on siirtynyt Itämerelle. Venäläisen uutissivusto Izvestian mukaan myöhemmin Itämerelle on tulossa vielä kolme muuta, vielä rakenteilla olevaa alusta.

Asiaa ei ole vahvistettu virallisesti vielä Venäjän hallinnosta, mutta Izvestia kertoo lähteekseen maan puolustusministeriön. Lisäksi kyseisistä kahdesta Zeleni Dol ja Serpuhov -nimisestä aluksesta on tehty paljon havaintoja tänään, kun ne ohittivat Tanskan salmen.

Venäjän mukaan laivaston vahvistamisella parannetaan Kaliningradin puolustusta, mutta se sanoo myös suoraan että operaatio on selvä ja suora vastaus myös Naton lisääntyneeseen läsnäoloon.

Noin 70 metrin mittaisilla bujan-taistelualuksilla on kyky ampua Kalibr-risteilyohjuksia. Ohjusten kantomatka on epävirallisten tietojen maksimissaan mukaan jopa 2600 kilometriä. 

Venäjän toimet Itämerellä puhututti Brysselissä 2:38

Lue myös:

    Uusimmat