Venäjällä opettaja sanoo kritisoineensa Ukrainan sotaa ja oppilaiden nauhoittaneen puheet – nyt edessä on "tuskallinen" oikeudenkäynti
Venäläisopettajaa syytetään sodanvastaisista kommenteista, jotka hänen oppilaansa opettajan mukaan salaa äänittivät. Asiasta kertoo CNN.
Englantia opettava 45-vuotias Irina Gen piti urheilijoille tarkoitetussa huippukoulussa oppituntia Penzan kaupungissa, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa nousi esille.
Oppilas kysyi Geniltä, miksi Venäjä ei saa osallistua Euroopan mestaruuskisoihin.
– Niin kauan kuin Venäjä ei käyttäydy sivistyneesti, niin tämä jatkuu ikuisuuden, opettajan kuullaan sanovan Telegramissa julkaistulla äänitteellä.
– He alkoivat pommittamaan Länsi-Ukrainaa ja haluavat päästä Kiovaan, syrjäyttää (Ukrainan presidentin Volodymyr) Zelenskyin ja hallituksen. Kyse on itsenäisestä valtiosta. Siellä on suvereeni hallitus, Gen jatkaa.
Tähän yksi oppilaista vastaa toteamalla, että "no, me emme tiedä kaikkia yksityiskohtia".
Opettaja Gen vaikuttaisi olevan samaa mieltä.
– Aivan! Te ette tiedä mitään. Itse asiassa te ette tiedä yhtään mitään. Meillä on totalitaarinen hallinto. Kaikenlaista toisinajattelua pidetään ajatusrikoksena. Meidät kaikki lähetetään vankilaan 15 vuodeksi, Gen totesi.
Gen todennäköisesti viittasi Venäjällä maaliskuussa käyttöön otettuun lakiin, jonka nojalla on mahdollista tuomita "väärää" tietoa armeijasta levittäville henkilöille vankilatuomio. Venäjä kieltää yhä käyvänsä sotaa Ukrainassa. Sen sijaan maa puhuu "sotilaallisesta erikoisoperaatiosta".
"Ei käynyt mielessäkään, että joku voisi vasikoida"
Opettajan ja oppilaiden välinen keskustelu taltioitiin maaliskuun 18. päivänä. Gen on sanonut CNN:n mukaan Radio Libertylle, että hän uskoo lasten vanhempien suostutelleen oppilaat tekemään nauhoituksen, jonka voisi myöhemmin luovuttaa viranomaisille.
Viranomaiset saapuivat koululle maaliskuun 23. päivä. He sanoivat Genin tehneen "suuren virheen", opettaja kertoi haastattelussa.
– Minulla ei käynyt mielessäkään, että joku voisi vasikoida opettajastaan tai kenestäkään muustakaan, Gen sanoi Radio Libertylle.
Gen erosi opettajan pestistään huhtikuun 1. päivänä. Venäjän viranomaiset tutkivat tapausta maan armeijaa koskevan "väärän tiedon" levittämisestä. CNN:n mukaan siitä voi seurata korkeintaan 10 vuoden vankilatuomio ja viiden miljoonan ruplan eli reilun 60 000 euron sakko.
Opettaja toivoo selviävänsä rahalla.
– Minua ehdottomasti odottaa tuskallinen oikeudenkäynti. Sitten tulee tuomio, joka määrittää sen, miten voin rakentaa elämäni uudelleen, Gen sanoi.
Venäjällä tuhansia mielenosoittajia on pidätetty hyökkäyssodan alkamisen jälkeen. Lisäksi kymmenettuhannet eri alojen ammattilaiset ovat allekirjoittaneet avoimen kirjeen, jossa vaaditaan sodan lopettamista. Allekirjoittajien joukossa on muun muassa opettajia, taiteilijoita ja teknologia-alojen ammattilaisia.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää