Venäjä epäonnistui hyökkäyssotansa alussa käyttämiensä kalliiden ohjusten kanssa, kerrotaan raportissa.
Venäjä ampui helmikuun 24. päivänä aloittamansa Ukrainan sodan ensimmäisinä kuukausina merkittävän määrän risteily- ja ballistisia ohjuksia, kirjoittavat brittiläisen RUSI:n (Royal United Services Institute) tutkijat Justin Bronk, Nick Reynolds ja Jack Watling Ukrainan ilmataisteluita käsittelevässä raportissaan.
Raportin mukaan hyökkäysvaiheen alusta toukokuun loppuun Ukrainaan ammuttiin yli 2 000 ohjusta, tyypeiltään eritoten 3M-54 Kalibr, Kh-101, Kh-55 ja Kh-555 (mutta tietysti muitakin), yleensä 4-12 ohjuksen ryppäissä.
Ohjuksista Kalibrit ammutaan Mustallamerellä liikkuvista pinta-aluksista ja sukellusveneistä, Kh-101:t, Kh-55:t sekä Kh-555:t taas tyypillisesti Venäjän ilmatilassa pysyttelevistä strategisista Tupolev Tu-95 -pommikoneista.
Noin 240 kappaletta ballistisia 9M720- ja 9M723-ohjuksia eli Iskandereita on ammuttu maalla sijaitsevilta alustoilta.
Maahyökkäyksiin tarkoitetut ballistiset ja risteilyohjukset ovat toimineet hyvin koko sodan ajan: niiden tarkkuus on tyypillisesti ollut 3-10 metrin luokkaa. Jonkin verran niiden iskukykyä on kyetty heikentämään Ukrainan käyttämillä elso-järjestelmillä.
Hyökkäyksen ensimmäisen kolmen päivän aikana Venäjän pitkän kantaman ohjusiskujen tavoitteena oli heikentää ja tuhota Ukrainan ilmatorjunnan kapasiteettia. Iskujen kohteita oli haravoitu tarkalla tiedustelutoiminnalla jo kuukausia ennen hyökkäystä. Kohteisiin kuuluvat muun muassa kiinteät tutka-asemat ja S-125-ohjuspatterit, komentokeskukset, lentotukikohdat, asevarastot ja tunnetut S-300-patterit.
Tutkijoiden mukaan Venäjän tärkein tiedustelutiedon lähde oli klassinen ihmistiedustelu (humint) eli ukrainalaisten poliitikkojen, sotilaiden ja muiden arvokasta tietoa omaavien värvääminen.
Ukrainan ilmatorjunta oli kuitenkin hyvässä valmiudessa 24. helmikuuta ja ulkomailta tulleiden viime hetken varoitusten seurauksena pääosa liikuteltavista ilmatorjuntajärjestelmistä saatiin siirrettyä piiloon ennen tulituksen alkua. Sen sijaan iskut monia kiinteitä ennakkovaroitustutkia sekä SA-3-ohjuspattereita vastaan onnistuivat.
Ensimmäisen päivän iskut eivät onnistuneet tuhoamaan Ukrainan ilmatorjuntaa, ja seuraavina päivinä Venäjän tiedustelu-suunnittelu-iskusykli osoittautui liian hitaaksi. Tutkijoiden mukaan esimerkiksi ihmistiedustelun data Ukrainan ilmatorjuntayksiköistä käy kääntymässä Moskovassa saakka ja varsinaista ohjusiskua joudutaan odottamaan ainakin 48 tuntia, joskus merkittävästi pidempäänkin.
Niinpä Venäjän kalliilla ohjuksilla suorittamat täsmäiskut olivat sinänsä tarkkoja, mutta ne osuivat paikkoihin, joista Ukrainan liikkuvat ilmatorjuntapatterit oli jo aikaa siirretty pois.
Lue myös: Nato-kenraali: Venäjä käy toisen maailmansodan aikaista sotaa – "Ruotsin ja Suomen ilmavoimissa paljon ihailtavaa"
Ensimmäisten päivien jälkeen iskujen strategia muuttui. Tarkoituksena oli Ukrainan hallinnon infrastruktuurin, kuten televisio-, radio- ja mobiiliviestinnän häiritseminen. Nämä tuottivat merkittävää vahinkoa, mutta ratkaisevia vaurioita ei päässyt syntymään osin läntisen materiaalituen, osin Venäjän joukoilta kaapatun materiaalin ansiosta. Lisäksi Ukraina onnistui nopeasti hajauttamaan keskitettyä viestintäinfraansa, eli kriittisten vaurioiden aiheuttaminen olisi vaatinut valtavan määrän iskuja suhteellisen pieniin kohteisiin.
Ilmavoimien osuus oli tässä varsin pieni eikä kybersota onnistunut suunnitellusti, joten ohjusiskut jäivät käytännössä ainoaksi tavaksi tehdä täsmäiskuja syvälle Ukrainan rintamalinjan taakse.
Seuraava ohjusjoukkojen strategiamuutos nähtiin kesäkuulla, kun Venäjä alkoi tehdä päivittäisiä iskuja Ukrainan polttoainevarastoihin, öljynjalostamoihin ja rautatieinfraan. Tutkijat uskovat, että näillä olisi voinut potentiaalisesti olla suurikin vaikutus, mutta suunnitelma meni mönkään kahdestakin syystä.
Ensinnäkin, Ukrainan ilmatorjunta oli organisoitu avainkohteiden puolustukseen talvea paremmin. Siinä missä Venäjän ohjuksista onnistuttiin hyökkäyksen alussa torjumaan 20-30 prosenttia, kesällä luku oli jo 50-60 prosentin luokkaa. Erityisesti S-300 oli hyödyllinen järjestelmä pudottamaan risteilyohjuksia.
Toinen syy oli ohjusvarantojen hupeneminen ja aseteollisuuden tuotantokapasiteetin riittämättömyys verrattuna tahtiin, jolla ohjuksia alkuvuodesta ammuttiin. Venäjä alkoikin käyttää entistä enemmän meritorjuntaan tarkoitettuja ohjuksia maahyökkäyksiin. Esimerkiksi Krementšukin kaupungissa sijaitsevaan ostoskeskukseen tehdyn tuhoisan ohjusiskun syy oli todennäköisesti se, että pinta-alusten torjuntaan tarkoitettu Kh-22-risteilyohjus yksinkertaisesti harhautui oikeasta kohteestaan, kun sen hakupää alkoi seurata kauppakeskuksen metalliseinistä ja -katosta heijastuvaa tutkakaikua.
Vastaavasti S-300-ohjuksia alettiin käyttää niiden sekundääriseen suunniteltuun käyttötarkoitukseen maamaaleja vastaan. Ohjuksen nopeuden vuoksi ukrainalaiset eivät kykene torjumaan sitä, mutta toisaalta se on hyvin epätarkka ase.
Lokakuun puolivälistä alkaen Venäjä on käyttänyt suuria määriä iranilaisvalmisteista Shahed-136-dronekalustoa Ukrainan kaupunki-infrastruktuuria vastaan. Pääosa droneista saadaan ammuttua alas, mutta massassa on valitettavasti voimaa: ensimmäiset Shahed-hyökkäykset nähtiin syyskuussa, minkä jälkeen niitä on ammuttu yli 400 kappaletta. Osa siis pääsee edelleen läpi, ja Ukrainan ilmatorjuntaohjusten määrä alkaa uhkaavasti vähentyä massahyökkäyksiä torjuttaessa.
Tutkijat eivät usko, että uusi strategia muuttaisi Venäjän menestystä ratkaisevasti, mutta Ukrainalle Shahedit aiheuttavat suuria ongelmia, ja tilanne tulisi huomioida myös uutta ilmatorjuntakalustoa hankittaessa.