Venäjä: Suomi palauttaa Tullin takavarikoimat taideteokset viikonloppuna

Tulli takavarikoi 42 miljoonan euron arvoiseksi arvioidun taide-erän, joka oli lähetetty takaisin Venäjälle.

Tullin takavarikon tarkoituksena oli tarkistaa, ovatko taideteokset luokiteltavissa luksustuotteiksi, jotka ovat EU:n Venäjän-vastaisella pakotelistalla.

– Suomen takavarikoimat venäläismaalaukset palautetaan tänä viikonloppuna, sanoo Venäjän kulttuuriministeri Olga Lyubimova Reutersin mukaan.

Taidelähetys sisältää maalausten lisäksi myös esimerkiksi patsaita.

– Euroopan komissio on tehnyt selväksi, että eurooppalaisissa näyttelyissä esillä olleet teokset eivät ole pakotelistalla, kulttuuriministeri toteaa.

Eilen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoi, että Tullin takavarikoimat taideaarteet yritetään palauttaa Venäjälle mahdollisimman pian.

Haaviston mukaan pakotteita laadittaessa ei ole osattu ottaa tämänkaltaista tilannetta, jossa museoille kuuluvia taideteoksia päätyy pakotelistojen vuoksi takavarikoitavaksi.

– Pyrimme ratkaisemaan asian mahdollisimman nopeasti, että taide-esineet saadaan oikeille omistajilleen ja koitamme välttää turhaa sotkua tämän asian ympärillä, Haavisto totesi.

Lue myös:

    Uusimmat