Veijo Baltzar laukoi jäätäviä kommentteja vanhassa lehtihaastattelussa: "Mitä helvettiä, parikymppiset tytöt alkoivat katsella minua"

Johanna muistelee ihmiskaupasta epäillyn Baltzarin opetusmetodeja – joutui takariviin, kun kieltäytyi esittämästä kulttuurivaikuttajalle sylitanssia 6:00
Video: "Johanna" kertoo MTV Uutiset Livelle Veijo Baltzarin erikoisista metodeista.

Törkeästä ihmiskaupasta epäillyn kulttuurineuvos Veijo Baltzarin lehtihaastattelu 1990-luvulta on tämän päivän tietojen valossa erikoista luettavaa. Hän kertoo jutussa muun muassa kokevansa nuortuvansa, kun parikymppiset naiset katselevat häntä.

Anna-lehdessä lokakuussa vuonna 1996 julkaistiin Baltzarin haastattelu otsikolla Veijo Baltzar rakastaa itseään – ja nuoria naisia. Tänä päivänä 23 vuotta vanha haastattelu on erikoista luettavaa.

– Asia on ikävä kyllä niin, että monet naiset ovat akkoja jo 25-vuotiaina, ja minähän en väsähtäneiden kanssa voi elää, Baltzar täräyttää jutussa.

Jutussa Baltzar kertoo, että hänen vaatimuksiensa mukaan naisen on oltava naisellinen, kaunis, älykäs ja nuori. Tämän kertoessaan hän lehden mukaan "rämähtää nauramaan".

77-vuotias Baltzar vangittiin viime viikolla epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta, ja HS paljasti hänen manipuloineen ja lähennelleen teatteriyhteisöönsä kuuluneita alaikäisiä tyttöjä. Moni Baltzarin väärinkäytösten uhri on kertonut tarinansa myös MTV Uutisille.

"Alistettu nainen on vaarallinen"

Annan haastattelun aikaan 55-vuotias Baltzar kertoi kokeneensa vanhentuvansa, kunnes hänet oli pyydetty ohjaamaan ylioppilasteatteriin Kuopioon. Baltzar kertoi ottaneensa pestin vanhana ukkona, mutta tulleensa ulos nuorena miehenä.

– Olin siellä puoli vuotta. Kolmen kuukauden kuluttua panin merkille, että mitä helvettiä, parikymppiset tytöt alkoivat katsella minua. Rupesin nuortumaan, hän sanoo lehdessä.

Jutussa Baltzar kertoo, että ottaa suhteessa helposti valtaa, mutta ei orjuuta naista.

– Alistettu nainen on loppujen lopuksi aika vaarallinen. Hän voi jättää miehen milloin vain, hän ei ole miehen oma. Alistettu nainen alkaa herkästi nähdä sänkykamariunia toisista miehistä.

Oppi jo nuorena rakastamaan itseään

Annan jutun mukaan Baltzar sisäisti jo varhain julkisuuden ja naisten häneen kohdistaman ihailun, kun häntä kierrätettiin ihastellen vauvana naisen sylistä toiseen.

Baltzar paljastaa jutussa olevansa itserakas, surkuttelee suomalaisia rassukkamiehiä ja sanoo naiseuden olevan kuihtuva luonnonvara. Haastattelussa hänelle on annettu tilaa myös kehua omia lihaksiaan.

Lue myös:

    Uusimmat