Kirjailija- ja teatteriohjaaja Veijo Baltzarin toiminta ohjatessaan teatteriryhmiä on herättänyt epäilyksiä ja epämukavia tunteita näyttelijöissä. Baltzarin teatteriproduktiossa rooleja oli erityisesti nuorilla naisilla. Nyt mies on epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta, ja hänen on kerrottu käyttäytyneen epäasiallisesti naisnäyttelijöitä kohtaan.
Eräs lukioikäisenä Baltzarin muutaman vuoden takaiseen työryhmään kuulunut nainen kertoo, että hänestä oli erikoista, miten vahvasti ohjaajana toiminut Baltzar oli mukana esityksessä.
– Tuntuu oudolta, että produktioon ei olisi oikeasti halunnut kukaan sopiva miespuolinen näyttelijä mukaan, ja sen takia hänen ”täytyi” esittää päärooli, jossa vastanäyttelijät olisivat enimmäkseen 15–20-vuotiaita nuoria naisia ja tyttöjä. Pohdin produktion aikanakin, että mahtoiko tämä olla vaan tekosyy päästä lähelle, hän kertoo MTV Uutisille.
– Tuntui usein, että hän ei esittänyt roolihahmoaan, vaan roolihahmon repliikit olivat suoraan hänen omiaan.
Kutsui tyttöjä seksikkäiksi ja kertoi rakastavansa näitä
Hän kuvailee kokeneensa, että Baltzarille huomiota antavat saivat isoimmat osuudet produktiosta. Hän kuvaillee miehen kehuneen valtavasti tiettyjä henkilöitä muiden edessä, suosien toisia ja jättäen toiset huomiotta. Hän myös muistaa Baltzarin monesti maininneen, ettei näyttelijöillä pitäisi olla poikaystäviä, vaikka hän ottikin sen ”vain huonona vanhemman miehen vitsinä”.
Baltzar kommentoi myös usein ihmisten ulkonäköä vaatteista ja meikistä lähtien, kertoen myös näkemyksiään siitä, millaisia naisten tulisi olla.
– Mielestäni ohjaajan ei ole asiallista kutsua nuoria tyttöjä seksikkäiksi. Hän myös jatkuvasti kehui kauneutta, jota en itse ottanut kehuna tässä yhteydessä, hän kertoo.