Väyrysellä täysin oma tulkintansa Keskustan lausunnosta: "Aion olla edelleen ehdolla puheenjohtajaksi"

Puoluehallitus päätti – Paavo Väyrynen ei voi pyrkiä keskustan puheenjohtajaksi 3:11

Keskustan puheenjohtajuutta tavoittelevalla Paavo Väyrysellä on kokonaan oma tulkintansa puolueen haastattelemien yhdistysoikeuden asiantuntijoiden antamasta lausunnosta.

Keskusta päätti tänään ministeri Lauri Tarastiin ja professori Heikki Halilaan nojaten, ettei oman puolueensa perustanut Väyrynen voi asettua ehdolle kesän puheenjohtajakisaan. 

Väyrynen ei kuitenkaan aio luopua keskustan puheenjohtajuuden tavoittelemisesta. Hän tulkitsee asiantuntijalausuntoa toisin kuin keskustan puoluehallitus.

– Säännöt ovat hyvin tulkinnanvaraiset, niiden perusteella vaalikelpoisuuden evääminen ei liene mahdollista. Sen takia he ehdottavatkin, että sääntöjä muutettaisiin, europarlamentaarikko Väyrynen totesi MTV Uutisille Strasbourgista. 

Väyrynen vakuuttaakin asettuvansa ehdolle puheenjohtajavaalissa. 

– Aion olla edelleen ehdolla keskustan puheenjohtajaksi. Vasta puoluekokous voi ratkaista sen, olenko vaalikelpoinen vai en.

– Pyrin aikaansaamaan perusteellisen keskustelun keskustan linjasta ja tulevaisuudesta.

Lue myös:

    Uusimmat