Vatsan värimuutos paljasti, että nainen on "itse oma kaksosensa" – tästä harvinaisessa ilmiössä on kyse
Yhdysvaltalainen nainen on kimeeri, eli hänessä on kahta erilaista DNA:ta.
Laulajana ja mallina uraa luova Taylor Muhl kertoi People-lehdelle vuonna 2018 toivoneensa lapsena, että hänellä olisi kaksoissisko. Vuosia myöhemmin nainen olikin saanut tietää olevansa tavallaan itse oma kaksosensa.
Taylorin kehossa on kahta erillistä perimää, joista toinen kuuluu hänen syntymättömälle kaksoissisarukselleen. Ilmiötä kutsutaan kimerismiksi.
Kimerismi voi aiheuttaa poikkeavuuksia
Kimeera saa usein alkunsa siten, että raskauden alussa alkio imaisee toisen alkion itseensä kohdussa.
Live Sciencen haastattelema geneetikko Brocha Tarshish kertoi, että Taylorin kimerismi on tetragameettista tyyppiä. Siinä kaksi erillistä munasolua hedelmöittyy kahdella siittiöllä, jonka jälkeen ei-identtiset kaksoset sulautuvat keskenään yhdeksi.
Kaikki ihmiset eivät tiedä olevansa kimeeroja, koska useimmiten tila ei ilmene millään erityisellä tavalla. Toisinaan kimerismi aiheuttaa poikkeavuuksia, kuten kahden eri veriryhmän kantamista, erivärisiä silmäpareja tai ihon värimuutoksia.
Nykyään Taylor kertoo kimerismistä avoimesti sosiaalisessa mediassa. Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Taylor Muhlilta tällainen värimuutos löytyy keskivartalosta. Toinen puoli naisen vatsasta on punertava, toinen vaalea. Hän kertoi Yahoo Lifestylelle tajunneensa erityisyytensä lapsena verratessaan itseään muihin.
Taylor kuitenkin luuli pitkään, että kyseessä on yksinkertaisesti syntymämerkki. Samaa epäilivät myös lääkärit. Hänen äitinsäkään ei tiennyt kantaneensa alun perin kaksosia.
Diagnoosi kymmenen vuotta sitten
Esiteini-ikäisenä Taylor alkoi kärsiä autoimmuuniongelmista ja allergioista. Hän kävi monilla lääkäreillä ja sai lopulta tietää olevansa kimeeri vuonna 2009.
Diagnoosi tuntui samanaikaisesti shokeeraavalta, surulliselta sekä helpottavalta. Kimerismi antoi selityksen vatsan erikoiselle ulkonäölle sekä Taylorin terveysongelmille.
Taylorin mukaan hänen immuunijärjestelmänsä taistelee jatkuvasti kaksosen soluja vastaan, joita se ei tunne omakseen.
Diagnoosista kertominen auttoi vapautumaan
Vaikka Taylor on tiennyt asiasta jo yli kymmenen vuotta, hän päätti kertoa asiasta julkisesti vasta pari vuotta sitten. Hän sanoi People-lehdelle pitäneensä kimerismin ja vatsan värimuutoksen omana tietonaan, koska pelkäsi menettävänsä mahdollisuutensa pärjätä viihdealalla.
Ulostulon myötä Taylor on tuntenut olonsa vapautuneeksi.
– Minun ei enää tarvitse piilotella itseäni, ja se on hieno tunne, hän sanoi.
Nykyään Taylor keskittyy terveellisiin elintapoihin, jotta hän pystyy elämään autoimmuuniongelmien kanssa. Hän kertoo avoimesti kimerismistä ja toivoo, että muut kimeerit eivät joudu odottamaan diagnoosiaan yhtä pitkään kuin hän itse.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: People, Yahoo Lifestyle, Live Science, @taylormuhl/Instagram
Uusimmat
-
02:00
Suomessa on jo yli miljoona lihavaa aikuista, kertoo THL:n tutkimus
-
01:01
Aseliikevaihto kutistunut maailmanlaajuisesti, vaikka Venäjän aloittama sota on lisännyt kysyntää
-
00:01
Kenneth Kvarnströmistä Kuopio tanssii ja soi -festivaalin uusi taiteellinen johtaja
-
23:16
Kiskoilta suistunut veturi on saatu siirretyksi ratapihalta Tampereella, liikenne palautumassa normaaliksi
-
23:12
Tulivuori purkautuu Sumatralla Indonesiassa, patikoijia evakuoitu
-
22:40
Vahvavireinen Huuhkajat-hyökkääjä teki hienon maalin Bundesliigassa
-
22:14
Suomen mäkimiehillä väkevin maailmancup-startti moneen vuoteen – valmentajalta lupaava viesti: "Reserviä on parempaankin"
-
22:05
Itäraja on kiinni, mutta Suomi rahoittaa edelleen Venäjän taloutta – "Viikoittain havaintoja pakotteiden kiertämisestä"
-
21:29
Poliisin mukaan Meri-Lapissa autoilijat varoittavat puhallusratsiasta – "Mitä päässä oikein pyörii?"
-
21:02
Ukraina: Kaksi kuollut Venäjän iskuissa Hersoniin, pommit vaurioittivat kahta sairaalaa – MTV seurasi sotaa
-
21:00
Erling Haaland tulistui kyseenalaisesta tuomariratkaisusta – Tottenhamin ja Manchester Cityn välinen trilleri päättyi dramaattisesti
-
20:56
Mitä ehdokkaat ajattelevat ulkopolitiikasta, arvoista ja presidentin valtaoikeuksista? Tämä kaikki selviää MTV:n vaalikoneesta
-
20:45
Asiantuntijalta karu arvio: Prinsessa Catherine tulee kärsimään kohusyytöksistä kuningas Charlesia enemmän: "Kate ei voi piiloutua"
-
20:24
Yhdysvaltalaista sotalaivaa kohtaan hyökätty Punaisellamerellä? MTV seurasi sotaa 3.12.
-
20:14
Sähkön hinnassa tapahtuu maanantaina käänne
-
20:02
Liverpool oli minuuttien päässä yllätystappiosta – huima kiri käänsi tuloksen päälaelleen
-
19:32
Hongan suomalaislupaus siirtyy Kroatiaan
-
19:11
Mari Valosaari avoimena kauneusoperaatioistaan: "Kun se oli tehty ajattelin, että vau"
-
19:06
Saksalaisturisti kuoli veitsihyökkäyksessä Pariisissa – tapausta tutkitaan "terrorijuonena"
-
19:05
Tutkijoiden hätkähdyttävä väite: Netissä tavanneet avioparit ovat muita onnettomampia
-
Lataa lisää