Helteillä kannattaa pysyä poissa paahtavasta kuumuudesta keskipäivällä ja viettää sen sijaan virkistävää siestaa. Nokkaunet poistavat väsymyksen, mutta niillä on myös muita terveyshyötyjä!
Arviolta noin 40–60 prosenttia maailman aikuisväestöstä nukkuu päiväunia. Jos sinä et vielä kuulu tähän joukkoon, saatat pian muuttaa mielesi.
Öisin pitäisi nukkua noin seitsemästä yhdeksään tuntiin, mutta kiireen yllättäessä moni nipistää aikaa yöunista. Päiväunilla voi korjata yön univajetta, jolloin työskentelyä ja ajankäyttöäkin on helpompi muokata tehokkaammaksi. Lyhyetkin nokkaunet riittävät mainiosti antamaan energiaa loppupäiväksi.
Jos et osaa nukkua päiväunia, voit opetella nokosten ottamisen aivan kuin minkä tahansa muunkin taidon. Mitä enemmän harjoittelet, sen paremmaksi tulet.
Lukuisat terveyshyödyt puhuvat nokosten puolesta
Useat tutkimukset osoittavat, että ihmiset, jotka nukkuvat öisin tarpeeksi ja nauttivat lisäksi päivisin nokoset, unohtelevat muita vähemmän. Lisäksi heidän stressihormonitasonsa ovat alhaisemmat.
Nokoset virkistävät samaan tapaan kuin kunnon yöunet: Tunnet itsesi pirteäksi ja valppaaksi. Säännöllisesti toistuvat nokoset näyttävät myös parantavan oppimiskykyä.
Riittävä uni suojaa jopa taudeilta, kuten diabetekselta ja sydänvialta, joiden syntyyn yhdistetään korkeat stressihormonitasot. Liian vähäinen nukkuminen nostaa stressihormoni kortisolin ja insuliinin määrää.
Milloin on hyvä aika nokosille?
Nokkaunet kannattaa nukkua noin yhden ja puoli kolmen välillä iltapäivällä. Tämä on juuri se aika, kun alkaa tehdä mieli makeaa ja lounaan jälkeinen väsymys vie tehot. Nokosista on hyötyä muinakin kellonaikoina, mutta yritä ajoittaa ne siten, että varsinaiseen nukkumaanmenoaikaan on herättyäsi vielä vähintään kolme tuntia aikaa.
Päiväunien ihanteellinen pituus on noin 20–30 minuuttia. Tässä ajassa ehdit vaipua uneen, mutta unesta ei vielä tule raskasta. Herääminen myös helppoa unen kevyessä vaiheessa. Yli puolen tunnin unet voivat häiritä normaalia unirytmiäsi, sillä tässä ajassa ehdit jo vaipua raskaaseen uneen.
Lähde: RealSimple
Uusimmat
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
Lataa lisää