Vastaanottopaikkojen määrä kuusinkertaistunut elokuulta – Migri: SPR on kriisityön sankari

Vielä elokuussa Suomessa oli parikymmentä vastaanottokeskusta. Nyt vastaanottopaikkoja on jo yli 110. Pohjoisin löytyy Kolarista, Eteläisin Raaseporista.

Migrin tilastojen mukaan vastaanottopaikkoja on nyt 113, mutta todellinen määrä on vielä enemmän, sillä Tampereen alueelta ei ole listattu kaikkia yksittäisiä pieniä hätämajoituksia. Suomen turvapaikanhakijoita auttaviin yksikköihin on laskettu yhteen vastaanottokeskukset ja hätämajoituspaikat. Määrä jatkaa kasvuaan vielä useilla kymmenillä.

– Arvio on, että hakijoita tulisi tänä vuonna 30 000-35 000 ja järjestelmässä on nyt noin 23 000 henkilöä. Arviomme vaihtelevat näin ollen 5 000 – 10 000 paikan välillä. Puhutaan siis useista kymmenistä keskuksista, kertoo Maahanmuuttoviraston tiedottaja Kaisa Härkisaari.

SPR:n rooli valtava

Vauhti on ollut hurjaa. Vastaanottopaikoista liki 70 on Suomen Punaisen Ristin pyörittämiä.

– Kyllä tilanteessa nopean toiminnan, joustavuuden ja kriisityön sankari on ollut enimmäkseen järjestökenttä eli SPR, seurakunnat ja muutama muu toimija, muun muassa Pelastakaa Lapset -järjestö sekä tietysti olemassa olevien vastaanottokeskusten henkilökunta, sanoo Härkisaari.

Monissa kunnissa turvapaikanhakijoita otetaan vastaan useammassa yksikössä. Uudenmaan alueella yksittäisiä paikkoja on liki 30 – Etelä-Savossa vain yksi. Kartalta voi katsoa, missä kaikkialla vastaanottopaikkoja sijaitsee.

Lue myös:

    Uusimmat