Hätämajoitus järjestyi viime yönä busseilla etelään matkanneille turvapaikanhakijoille

Viime yönä pari sataa turvapaikanhakijaa lähti bussilla kohti etelää ilman määränpäätä. Yön selkään lähteneet ihmiset saatiin majoitettua Helsinkiin ja Kangasalle.

Tämän päivän aikana pohjoisesta etelään on lähtenyt seitsemän bussia turvapaikanhakijoita. Neljä bussia on matkalla Lahden Hennalaan, kaksi menee Turkuun ja yksi bussi jää Ylihärmään. Busseissa on väkeä vajaa viety pois neljäsataa henkilöä, mutta Tornioon on  tänään saapunut jälleen 500 uutta hakijaa.

Maahanmuuttovirasto on keskiviikkona majoitettanut väkeä muun muassa SPR:n perustamiin hätämajoituspaikkoihin: Turkuun 100 ja Ylihärmään 50 ihmistä.

Hätämajoitustilat ovat vain väliaikaisessa käytössä. Osa voi olla majoitustiloina vain muutaman päivän, mutta jotkut saadaan käyttöön muutamaksi kuukaudeksi. Hätämajoituksen voi perustaa tiloihin, joita ei ole suunniteltu majoituskäyttöön.

Maahanmuuttoviraston viestintäpäällikkö Hanna Kauton mukaan hätämajoitus voidaan käynnistää vapaaehtoisten avulla.

– Pitempiaikaista vastaanottokeskusta koskevat erilaiset rakennusmääräykset, jotka tilojen pitää täyttää. Vanhat kurssikeskukset, leirikeskukset ja oppilasasuntolat sopivat pienillä muutoksilla vastaanottokeskuksiksi.

– SPR kartoittaa tiloja, ja on myös ylläpitäjänä useimmissa vastaanottokeskuksissa. Ylläpitosopimukset tehdään Maahanmuuttoviraston kanssa. Tilaehdotuksia on tullut nyt myös yksityisistä tiloista.

Ongelmana ylläpitäjien puute

Maahanmuuttovirastolla on jo aiemmin ollut käynnissä neuvotteluja uusista isoista tiloista, mutta turvapaikanhakijoiden määrän kasvu on tuonut vielä lisätarjouksia. 

– Meillä on ollut suunnitelmissa käynnistää uusia vastaanottokeskuksia myöhemmin syksyllä. Nyt pyrimme nopeuttamaan näiden käynnistyksiä. Osittain ongelma on ylläpitäjien puute. Tällä hetkellä SPR on suurin ylläpitäjä, mutta heidän resurssinsa ovat loppumassa osassa maata.

– Keskuksiin tarvitaan erilaista ylläpitohenkilöstöä muun muassa terveys-ja sosiaalialan ammattilaisia. Valtio on ylläpitäjänä kahdessa paikassa Oulussa ja Joutsenossa.  Esimerkiksi Vaasa ja Kajaani ovat kaupunkien vastuulla.

Maahanmuuttoviraston mukaan viime viikolla Espoossa ja Vantaalla aloitti myös yritysvetoinen vastaanottokeskus.

Lue myös:

    Uusimmat