Varmista paikkasi leirintäalueelta – kysyntä vilkkaimmillaan!

Camping-matkailusesonki on alkanut viime kesää vilkkaammin. Alkukesän perusteella yöpymisten määrä kasvaa tänä vuonna kolme prosenttia. Suomen leirintäalueilla yövytään tänä vuonna kaikkiaan 2,2 miljoonaa kertaa. Kauniit kesäsäät ovat suosineet varsinkin telttailua.

– Camping-sesonki on käynnistynyt vilkkaasti. Varsinkin kotimaiset matkailijat hakeutuvat aikaisempaa enemmän käyttämään leirintäalueiden palveluja. Myös venäläisten matkailijoiden määrä on kasvussa, toteaa Suomen Leirintäalueyhdistyksen toiminnanjohtaja Antti Saukkonen.

Parhaan sesongin aikaan heinäkuussa leirintäalueiden mökkivaraukset kannattaa tehdä ennakkoon. Ensimmäisenä varataan aina korkeatasoisimmat loma-asunnot ja huvilat. Viime hetken varaaja voi löytää esimerkiksi neljän hengen mökkejä.

Suomi on Euroopan edullisimpia leirintämatkailumaita

Leirintäalueet ovat Suomessa edullisia. Saksan Autoliiton ADAC:n 2013 tekemän selvityksen mukaan leirintäalueiden keskihinta Euroopassa on 32,96 euroa yöltä. Suomi on yksi edullisimpia maita – 27,53 euroa yöltä – ja selvästi edullisempi kuin Ruotsi (32,51 euroa) tai Tanska (37,91 euroa).

Selvityksessä huomioituun hintaan sisältyy kahden aikuisen ja yhden lapsen majoitusmaksut vuorokaudelta, matkailuajoneuvopaikan hinta, suihkujen käyttö ja sähköliitäntä. Kalleimmat leirintäyöt vietetään Sveitsissä (46,27 euroa) ja halvimmat Unkarissa (22,22 euroa).


Lähde: Deski

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat