Vapaavuori pettyi hallituksen tapahtumakieltoon – loppukesä Helsingin vilkkain, löysässä hirressä odotellaan, saako elokuussakaan juhlia

Hallitus kielsi kesäfestarit heinäkuun loppuun saakka - päätös herättää kritiikkiä 2:07

Pormestari Jan Vapaavuori on pettynyt hallituksen päätökseen rajata suurtapahtumien kielto heinäkuun loppuun. Elokuinen Helsinki on täynnä yleisötapahtumia. Vapaavuori arvioi, ettei silloinkaan festivaaleilla tanssita. Nyt loppukesän festivaalijärjestäjät roikkuvat löysässä hirressä odotellen, jatkuuko tapahtumakielto kesän loppuun.

– Vetosimme vielä viime viikolla hallitukseen, että kielto olisi ulotettu heti myös elokuulle. Olen erittäin pettynyt, että kielto rajoittuu vain heinäkuun loppuun. Tämä langettaa ison epävarmuuden Helsingin elokuun tapahtumien ylle, huomauttaa pormestari Jan Vapaavuori.

Elokuussa järjestetään muiden muassa kaksiviikkoinen, parisataa tuhatta kävijää vetävä Helsingin Juhlaviikot, jonka ohjelmaa ei ole edes vielä voitu julkaista. Samoin elokuussa tapahtuu erittäin suosittu Flow, tärkeimpiä rockfestivaalejamme, kävijöitä viime kesänä runsaat 80 000.

– Olisihan se ollut hyvä, jos hallitus olisi käsitellyt kesää kokonaisuutena, eihän Suomen kesä pääty heinäkuun loppuun, hymähtää Flow Festivalin toimitusjohtaja Tuomas Kallio.

– Nyt voimme vain odottaa ja sitäkin on mietitty, voisiko Helsinki tehdä viranomaiskieltopäätöksen.

Kaupungin eivät voi yleensä tällaisia päätöksiä tehdä, vaan ohjeistus tulee maamme hallitukselta ja määräyksen toimeenpaneva viranomainen on aluehallintovirasto AVI.

Ministeri: Odotellaan kesäkuuhun

Festivaalit tarvitsevat nimenomaan pakottavan viranomaismääräyksen. Tällainen force majoure, eli pakottava syy helpottaa merkittävästi sopimusten purkamisessa ja vakuutuskorvausten saamisessa.

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen sanoi torstaina MTV:n uutisille, että hallitus toimii THL:n ohjeistuksen mukaan ja nyt se on "heinäkuun loppuun saakka".

Kosonen toivoo nopea päätöstä myös elokuun suurtapahtumista - ja arvioi perään, että kesäkuun alkuun tuon päätöksen kanssa menee. Helsingin pormestari ei halua odottaa näin kauan.

Vapaavuori miettiikin siksi, voisiko kaupunki tehdä pätevän kieltopäätöksen. Hän ei halua, että festivaalijärjestäjät tuhlaavat enää yhtään rahaa valmistelemalla tapahtumia, joita ei koskaan tule.

– Tämä on juridisesti hankala asia, mutta otan sen pohdintaan lähipäivinä. On hyvin vaikeaa nähdä, että vielä elokuussa voitaisiin järjestää mitään suurtapahtumia Suomessa tai Helsingissä, arvioi Vapaavuori.

"Plörinäksi taitaa mennä"

Flow Festivalin pomo Tuomas Kallio sanoo, että heidän kesän 2020 juhlat ovat jo nyt vaikeuksissa - kansainvälisyytensä takia.

– Melko lailla plörinäksi on mennyt jo nyt, kuvailee Kallio.

– Meillä on hyvin kansainvälinen festivaali. 15 prosenttia yleisöstä tulee ulkomailta. Eivät he voi matkustaa mihinkään. Kansainväliset esiintyjät eivät myöskään nyt lennä ulkomaille kiertueille.

– Onneksi meillä on kansainvälinen sijoitusyhtiö omistajana. Ei Flow Festival lopu vaikka tämä kesä jäisi väliin.

Lue myös:

    Uusimmat