Vapaan Venäjän legioona väittää taistelevansa venäläisjoukkoja vastaan Belgorodissa

Ukrainaa tukeva Vapaan Venäjän legioona kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan perjantaina, että he taistelevat venäläisiä joukkoja vastaan Venäjän länsirajalla Belgorodissa sijaitsevan Novaja Tavolzhankan laitamilla.

Lausunto annettiin päivä sen jälkeen, kun Venäjä kertoi torjuneensa kolme maahantunkeutumisyritystä Ukrainan vastaisella rajalla. Aiemmin toukokuussa uutisoitiin laajemmin Belgorodin alueelle kohdistuneista iskuista.

– Meillä on aktiivisia taisteluita Novaja Talozhankan kylän laitamilla (Belgorodin alueella). Valitettavasti legioonalaisia on haavoittunut, mutta vapaus voitetaan verellä, Vapaan Venäjän legioona sanoi lausunnossaan Reutersin mukaan.

Reuters ei ole kyennyt vahvistamaan tilannetta Belgorodin alueella.

Legioona Putinin hallintoa vastaan

Reutersin mukaan ryhmä kuvailee itseään venäläisiksi, jotka taistelevat Venäjän presidentin Vladimir Putinin hallintoa vastaan luodakseen Venäjän, joka olisi osa ”vapaata maailmaa”. Ryhmän mukaan venäläiset vapaaehtoiset tekevät hyökkäyksiä omin avuin eivätkä Ukrainan käskystä. 

Ukraina on kiistänyt osallisuutensa Venäjän puolelle kohdistuneisiin iskuihin. Venäjä taas on väittänyt hyökkääjien olevan Ukrainaa edustavia ”terroristeja”.

Rajan yli Venäjälle kohdistuvilla hyökkäyksillä pyritään legioonan tiedottajan Aleksei Baranovskin mukaan pakottamaan Moskovaa vetämään joukkojansa rintamalta Ukrainasta rajalle, kertoo Reuters.

– Se on yksi tavoite, toinen on osoittaa venäläisille, että toisenlainen maa on mahdollinen, että on ilmestynyt aseellinen ryhmä, joka on valmis taistelemaan vapauden puolesta. Me haluamme ihmisten liittyvän meihin, Baranovski sanoi Reutersin mukaan.

Baranovskin mukaan ryhmä on osa Ukrainan kansainvälistä legioonaa, jota hallinnoi Ukrainan armeija, mutta jonka komentoketju ei enää päde venäläisiin vapaaehtoistaistelijoihin sen jälkeen, kun he ovat astuneet Venäjän maaperälle.

Ukraina iski voimalla Venäjän asemiin Bahmutissa – Pako tallentui kameraan 1:53
Ukraina iski voimalla Venäjän asemiin Bahmutissa – pako tallentui kameraan

Lue myös:

    Uusimmat