Vantaalainen lentopysäköintiyrittäjä sai vaikeuksien jälkeen lopulta luvan toteuttaa suunnitelmansa drive-in-elokuvateatterista, kun hallitus ilmoitti, että aikoo sallia yli kymmenen henkilön tilaisuudet. Matka elokuvateatterin toteutukseen oli kuitenkin vaikea.
Lentopysäköintiyrittäjä Jarno Kangas menetti hetkessä kaikki asiakkaansa, kun matkustusrajoitukset pysäytti täysin hänen liiketoimintansa. Hänelle jäi käsiinsä vain tyhjä neljän hehtaarin kokoinen lentopysäköintialue Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyydestä.
– Kevät ja kesä ovat sitä aikaa, jolloin me teemme kaksi kolmasosaa koko vuoden myynnistä. Nyt meidän liiketoimintamme on pysäköinnin osalta täysin nolla euroa.
– Tämä korona tulee maksamaan meille satoja tuhansia euroa, toteaa Kangas.
Kankaan oli keksittävä alueelle jotain käyttöä, jotta yritys selviää vaikean ajanjakson yli. Tästä syntyi maaliskuussa hänelle idea drive-in-elokuvateatterista.
Lue myös: Ravintolayrittäjä Ritva menetti 90-luvun lamassa kaiken vain kolmessa viikossa – yhtenä yönä hän päätti selvitä ja tilasi muuttorekan pihaan
"Ei käynyt mielessäkään, että se kiellettäisiin"
Elokuvateatterin suunnitelmat etenivät hyvin pitkälle. Myös useat hänen kontaktoimansa tahot pitivät ideaa mahtavana piristyksenä korona-arkeen.
– Ei käynyt mielessäkään, että se kiellettäisiin.
– Kaikki me ajattelimme, että ei tässä ole rajoituksia tai määräyksiä, koska tämä tapahtuu omassa henkilökohtaisessa autossa, jolla ihmiset liikkuvat muutenkin perheen kesken.
Toisin kävi, kun Etelä-Suomen Aluehallintovirasto kielsi lopulta näytösten järjestämisen.
– Sieltä tuli sähköposti, että se kielletään kokonaan, koska tapahtumassa on yli kymmenen henkilöä.

