Vantaalainen Aimo Koski, 85, valittiin Vuoden papaksi 2021. Valitsijoita kosketti erityisesti se, että Koski muutti viime vuonna koronan iskiessä hoivakotiin vaimonsa luo, jotta pystyi olemaan tämän lähellä.
Aimo Koski muutti palvelukotiin, kun korona rynnisti Suomeen viime vuoden alussa. Siihen asti hän oli käynyt tapaamassa Raili-vaimoaan päivittäin kotoa käsin.
– Kun palvelukodin ovet sulkeutuivat turvatoimenpiteenä, Aimon piti päättää muuttaako hän asumaan yhteen huoneeseen vaimonsa luo vai elää kotona omakotitalossa kotihoidon avulla, mutta ilman puolisoaan. Hän muutti tässä yhteydessä vaimonsa luo ja tästä hyvästä päätöksestä koko hoivakotiyhteisö on saanut iloita, hoivakodin päivätoiminnan ohjaaja Paula Vänttinen kertoo.
Reilu ja ystävällinen mies
Hoivakodin henkilökunta on oppinut tuntemaan Aimon ystävällisenä, sosiaalisena ja reiluna miehenä, joka on muistisairaudestaan huolimatta osaava ja monipuolinen.
– Aimo on päivätoiminnan ryhmissä pätevä ja kätevä lähes kaikessa ja auttaa heikompia asukkaita mukaan. Hän pystyy auttamaan myös työntekijöitä monissa tilanteissa. Hän on aina innostunut tekemiseen ja lähtee mielellään erilaisiin asioihin mukaan.
Aimo ja Raili Koski viettivät viime kesänä 60-vuotishääpäiväänsä. Heidän kuvaillaan olevan unelmakumppanit toisilleen.
– Aimo työntää Railia pyörätuolissa joka päivä, mutta samalla hän on reilu kaveri muille miesasukkaille ja kohtelias ja huomioiva naisasukkaille, Vänttinen kehuu.
Ihmettelee itsekin pitkää elämäänsä
Vuoden papaksi valittu Aimo Koski on isä ja isoisä jo kolmelle sukupolvelle.

