Tekoälyn tuoma parannus antaa hoivakodissa työskentelevälle hoitajalle lisää aikaa asukkaiden kanssa olemiseen.
– Henkilökohtaisesti säästän tämän myötä puhtaasti kirjaamisessa vajaan tunnin, noin 45 minuuttia keskimäärin, kertoo hoitaja Taru Manssila.
Manssila puhuu sanelukirjaamisesta, jonka myötä Manssilalta säästyy joka työvuorossa rutkasti enemmän aikaa asukkaiden kanssa olemiseen.
– Ennen meni helposti se tunti, puhekirjauksen myötä noin 15 minuuttia, ja tämänkin voi pitkälti tehdä asukkaan läsnä ollessa esimerkiksi hänen huoneessaan. Jolloin siis olen koko ajan asukkaan saatavilla, toteaa Manssila, joka työskentelee Attendon Vuoripirtin hoivakodissa Espoossa.
– Kyse on puhekirjauksesta. Puhun kännykkään, tekoäly kääntää sen tekstiksi ja se siirtyy nappia painamalla kirjaamisjärjestelmäämme.
Uusi teknologia tuo kirjaamiseen myös oikea-aikaisuutta.
– Silloin, kun asioita tapahtuu, sen voi kännykkään sanella.
Aiemmin kirjaaminen tehtiin työpäivän päätteeksi.
– Puhekirjaus mahdollistaa kirjaamista koko päivän ajan, jolloin kaikki tärkeät asiat tulee kirjattua oikea-aikaisesti. Ennen kaikkea aikaa säästyy enemmän asiakkaalle.
Koko haastattelu on katsottavissa artikkelin alun videolta.
"Tietokoneella kirjaaminen saattaa viedä vuoron lopusta sen tunnin, jolloin hoitaja on kokonaan pois"
Ulkoilua, saunottelua, piirtämistä, yhteislaulua, kynsi- ja jalkahoitoa, luettelee hoitaja aktiiviteetteja, joita lisääntynyt aika mahdollistaa.
Monetkaan asukkaat eivät sitten tylsisty. Pystytään olemaan enemmän ja kokoajan läsnä.
Ennen oli toisin.
– Tietokoneella kirjaaminen saattaa viedä vuoron lopusta sen tunnin, jolloin hoitaja on kokonaan pois.
Muutoksen koetaan parantavan työilmapiiriä ja asukasturvallisuutta.
– Asukasturvallisuus parantuu sillä, kun hoitajat ovat läsnä eikä tarvitse lähteä kirjoittamaan niille koneille.
Manssila kehuu muutosta, sillä hän saa nyt tehdä sitä, mihin hän on kouluttautunut.
– Kun olen hoitajaksi opiskellut, niin minä haluan olla asukkaiden kanssa. Jos haluaisin olla tietokoneella, olisin joku muu.
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat.
Juttuvinkit joonas.lepisto@mtv.fi.
"Valtavasti mahdollisuuksia"
Attendon johdossa nähdään muutos vasta alkuna.
– Tässä on valtavasti mahdollisuuksia. Ensinnäkin, palvelu- ja toimintasuunnitelmat voisi tehdä sanelemalla. Meillä on käytössä myös RAI-arviointi, asukkaan kunnon arviointiin, siihen sitä voisi käyttää. Yksi askel pidemmälle olisi älylasit, toteaa Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist.
Katso, mitä älylasit voisivat tarjota hoivakotien arkeen:
1:43