Vanjoki: "Uutisia ja muutakin ohjelmaa mahdollisimman monesta luukusta"

"Ylen pitäisi ostaa palveluja ulkopuolisilta toimijoilta" 3:17

Seitsemän uutisissa vieraillut mediamarkkinoita selvitelleen työryhmän puheenjohtaja Anssi Vanjoki antaa vahvan tukensa moniääniselle ja moniarvoiselle medialle.

– Tekemämme ehdotukset tukevat sitä, että uutisia ja muutakin ohjelmaa tulee mahdollisimman monesta luukusta, sanoo Anssi Vanjoki.

Yleisradion roolia Vanjoki työryhmineen muuttaisi entistä enemmän ostajan suuntaan.

– Yle suurimpana toimijana mediamarkkinassa siirtyisi ostamaan palveluja ulkopuolisilta pieniltä toimijoilta, sanoo Vanjoki.

Hän uskoo, että lisäkilpailu tekisi hyvää mediamarkkinoille.

Liikenne- ja viestintäministeriön asettama työryhmä esittää digitaalisille ja fyysisille sisällöille samaa arvonlisäveroa. Työryhmän raportin vastaanottanut liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner tahtoo edistää kaupallisen median asemaa.

– Minulle kaikista tärkein tavoite on se, että me saadaan hyvinvoiva kaupallinen media Suomeen, sanoo ministeri.

Kaikkia netin sisältöjä ei Vanjoen mukaan voi laittaa maksullisiksi, siksi hän kiinnittää huomionsa mainonnan sääntöihin.

– Aivan keskeistä on, ettemme tee sääntöjä, jotka haittaavat kotimaisia toimijoita kilpailussa ulkomaisia toimijoita vastaan, sanoo Vanjoki.

– Eli kaikille samat lähtökohdat on se keskeinen reilun kilpailun markkinaolosuhde, tiivistää Vanjoki Seitsemän uutisten haastattelussa.

Lue myös:

    Uusimmat